NCC aloittaa OYS2030-ohjelman toisen vaiheen rakentamisen 130 miljoonan euron hankkeella

NCC on sopinut Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin (PPSHP) kanssa Oulun yliopistollisen sairaalan F-rakennuksen rakentamisesta, joka aloittaa OYS2030-kehitysohjelman toisen vaiheen. Sopimuksen arvo on noin 130 miljoonaa euroa.

NCC rakentaa parhaillaan OYS2030-ohjelman A-rakennusta, jonka ensimmäiset osat otetaan käyttöön syksyllä 2022.

– Sairaalarakentaminen on aina vaativaa sekä rakentajalle että asiakkaalle. Erittäin onnistunut useamman vuoden yhteistyö PPSHP:n kanssa antaa meille vakaan pohjan tämänkin hankkeen sujuvalle toteuttamiselle, kertoo NCC:n toimialajohtaja Frej Weurlander.

Hanke rakennetaan allianssimallilla, jonka osapuolina ovat PPSHP, NCC ja Siemens.

– On hienoa, että voimme hyödyntää aiemmin yhdessä kehitettyjä projektin johtamisen prosesseja ja työkaluja sekä suunnitteluratkaisuja, joita olemme ensimmäisessä vaiheessa yhdessä luoneet ja toteuttaneet, OYS 2030 -uudistamisohjelman ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampio toteaa.

F-rakennus on kooltaan noin 33 000 m2 ja rakennukseen tulee mm. laboratoriotiloja, sairaala-apteekki, kuvantamista, syöpätautien vuodeosastoja sekä syöpätautien poliklinikka.

Valmistelevat työt ovat jo käynnissä ja rakentaminen alkaa tammikuussa 2022. Rakennus valmistuu kesäkuussa 2025.

Lisätietoja:
Frej Weurlander, toimialajohtaja, NCC, frej.weurlander@ncc.fi, puh. 050 320 3917
Kari-Pekka Tampio, ohjelmajohtaja OYS2030, PHSSP, kari-pekka.tampio@ppshp.fi, puh. 040 151 4005
Laura Saraste-Mäkinen, mediasuhteet, NCC, laura.saraste-makinen@ncc.fi, puh. 0400 764 148

NCC on johtavia rakennusalan yrityksiä Pohjoismaissa. Hallitsemme monimutkaiset rakennusprosessit ja rakentamisen kautta vaikutamme myönteisesti asiakkaisiimme ja yhteiskuntaan. Toimialaamme ovat kiinteistökehitys, rakennus- ja infrastruktuurihankkeet sekä asfaltin ja kiviainesten tuotanto. Vuonna 2020 NCC:n liikevaihto oli noin 5,1 miljardia euroa ja työntekijöitä oli 14 500. NCC:n osake on noteerattu Tukholman pörssissä.