NCC rakentaa Kalevanniemen liikuntahallin Naantaliin
NCC on aloittanut uuden Kalevanniemen liikuntahallin rakennustyöt Naantalissa. Hankkeen peruskivi muurattiin tänään. Halli rakennetaan kokonaisvastuu-urakkana (KVR) ja hanke on arvoltaan noin 8,7 miljoonaa euroa.
Uusi halli tulee olemaan pinta-alaltaan 5 822 neliötä ja toiminnot sijoitetaan kolmeen kerrokseen. Ensimmäiseen kerrokseen tulee liikuntasali ja pukuhuoneet. Salin pelialue on 40 x 20 metriä. Sali on myös jaettavissa tarvittaessa kolmeen osaan, joka mahdollistaa monen eri toiminnan hallissa samanaikaisesti.
Toiseen kerrokseen tulee kahvio, katsomotilat yhteensä 269 henkilölle sekä 50 metrin juoksuratoja. Hallin kellariin tulee 68 autopaikkaa, piha-alueelle pysäköintitilaa tulee 33 autolle. Pihalle tulee myös katupelikenttä, jota voidaan tarvittaessa käyttää paikoitusalueena.
Liikuntaesteisille rakennetaan autopaikat hissien viereen, joista pääsee esteettömästi kerroksiin ja koulukeskuksen yläpihalle. Liikuntaesteiset on huomioitu myös katsomoa suunniteltaessa.
Liikuntahalli rakennetaan energiatehokkaaksi. Sen katolle asennetaan 40 kWp:n aurinkovoimala tuottamaan sähköä.
Parhaillaan tontilla tehdään louhintatöitä ja aloitellaan perustuksien rakentamista.
– On hienoa, että pääsemme rakentamaan Naantaliin uutta liikuntahallia. Erilaisten liikuntatilojen rakentaminen on oma erikoisalansa, josta meillä NCC:llä on paljon kokemusta. On tärkeää, että tilat ovat suunniteltu niin, että ne ovat käyttäjän tarpeita vastaavat ja mahdollistavat monenlaisen toiminnan tiloissa, painottaa NCC:n Länsi-Suomen alueen toimialajohtaja Esa Lehmusvuori.
– Tulevan hallin monipuoliset tilat mahdollistavat erilaisten tapahtumien ja turnausten saamisen Naantaliin. NCC:n ehdottamat tilaratkaisut tukevat tätä pyrkimystä hyvin. Hallin katsomoista on esimerkiksi poikkeuksellisen kattavat näkymät pelialueelle, sanoo Naantalin kaupungin kiinteistöpäällikkö Pekka Alm.
Työmaan edistymistä voi seurata projektin nettisivuilla https://www.ncc.fi/projektit/kalevanniemen-liikuntahalli-naantali/.
Hanke on kirjattu liiketoiminta-alue Building Nordicsin vuoden 2025 kolmannen kvartaalin tilauskantaan ja se on arvoltaan noin 8,7 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Esa Lehmusvuori, toimialajohtaja, NCC, esa.lehmusvuori@ncc.fi, 050 590 8583
Ville Autio, työpäällikkö, NCC, ville.autio@ncc.fi, 050 349 7778
Merja Alastalo, viestintäjohtaja, NCC, merja.alastalo@ncc.fi, 050 316 5887
NCC on johtavia rakennusalan yrityksiä Pohjoismaissa. Hallitsemme monimutkaiset rakennusprosessit ja rakentamisen kautta vaikutamme myönteisesti asiakkaisiimme ja yhteiskuntaan. Konsernimme toimialoja ovat rakennus- ja infrastruktuurihankkeet, asfaltin ja kiviainesten tuotanto sekä kiinteistökehitys. Vuonna 2024 NCC:n liikevaihto oli noin 62 miljardia Ruotsin kruunua ja työntekijöitä oli 11 800. NCC:n osake on noteerattu Tukholman pörssissä.