Lehdistötiedotteet
NCC työturvallisuuskilpailun voittoon
NCC on voittanut Rakennusteollisuus ry:n alueellisen työturvallisuuskilpailun Uudellamaalla. NCC palkittiin parhaana suurten yritysten sarjassa, lisäksi NCC sai myös Etelä-Suomen aluehallintoviraston luovuttaman kiertopalkinnon. Nämä tunnustukset jaettiin tänään Rakennusteollisuuden turvallisuusviikon pääseminaarissa Helsingissä.
Työmaiden työturvallisuusjohtaminen parantunut merkittävästi viime vuosikymmenellä
Tänä vuonna rakennusalan perinteinen työturvallisuusviikko järjestetään koronavirusohjeistuksia noudattaen. Vaikka yhteiskunnassa yleisellä tasolla rajoituksia lievennetään, jatketaan työmailla tiukkoja varotoimia. Turvallisuusjohtaminen on kehittynyt merkittävästi viime vuosikymmenen aikana, mikä näkyy työmaiden arjessa parantuneena työturvallisuutena.
NCC ja VAV rakentavat Tikkurilaan kolme autopaikatonta kerrostaloa Joutsenmerkki-kriteerien mukaisesti
VAV Yhtymä Oy ja NCC ovat sopineet kolmen kerrostalon rakentamisesta Vantaan Tikkurilan Veturikujalle. Hanke toteutetaan pohjoismaisen Joutsenmerkki-ympäristömerkin kriteerien mukaisesti. KVR-urakan yhteisarvo on noin 19 M€.