Lehdistötiedotteet
NCC rakentaa Kalevanniemen liikuntahallin Naantaliin
NCC on aloittanut uuden Kalevanniemen liikuntahallin rakennustyöt Naantalissa. Hankkeen peruskivi muurattiin tänään. Halli rakennetaan kokonaisvastuu-urakkana (KVR) ja hanke on arvoltaan noin 8,7 miljoonaa euroa.
Matti Koskela johtamaan NCC:n uudisrakentamisen toimialaa
NCC Building Suomen uudisrakentamisen toimialan johtajana aloittaa lokakuun alussa Matti Koskela.
NCC:n rakentama Nrepin Pukkilan kortteli 88 Turussa saavutti LEED Platinum -sertifikaatin – harvinainen huippusaavutus suomalaisessa asuntorakentamisessa
Turun Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Lisäksi kohde on EU-taksonomian mukainen.
NCC rakentaa A-Kruunulle kerrostalon Tampereen Hiedanrantaan
A-Kruunu rakennuttaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Hiedanrannan Pohjoiskortteleihin. NCC aloittaa nyt uuden kerrostalon rakentamisen A-Kruunulle Hiedanrannan Tehtaan pohjoispuolelle, uuden Kuivaamonkadun varrelle. Viisikerroksiseen taloon tulee 38 asuntoa ja asukkaiden yhteistilat. Bruttoala on noin 3000 m2. Talo ja koko korttelia palvelevan yhteispihan ensimmäinen vaihe valmistuvat talvella 2026–27.
NCC ja Logian kehittävät yhdessä Pirkkalan Vaaksakujan logistiikkatonttia
NCC ja Logian ovat sopineet kehittävänsä yhdessä Vaaksakujalla Pirkkalassa sijaitsevaa 4,6 hehtaarin kokoista logistiikkatonttia. Alueen kaavamuutos hyväksyttiin kesällä.
NCC selvitti konversiorakentamiseen liittyviä näkemyksiä ja asenteita
NCC selvitti poliittisten päättäjien, viranhaltijoiden, kiinteistöjen omistajien ja kansalaisten näkemyksiä ja asenteita konversiorakentamista eli rakennusten käyttötarkoituksen muutosta kohtaan. Kyselytutkimuksen toteutti Aula Research ja siihen vastasi yli 1100 kansalaista ja 156 poliittista päättäjää ja viranhaltijaa Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun seuduilta.
NCC korjaa Kansallismuseon Vaunuvajan
Helsingissä Kansallismuseon peruskorjauksen yhteydessä korjataan myös Museoviraston toimistotiloina ollut Vaunuvaja. Korjaustyö valmistuu vuoden 2026 lopussa.
NCC toteuttaa laajan uudis- ja korjausrakennushankkeen Espoon Otaniemeen
Metallum on uudis- ja korjausrakennushanke, jonka tilaaja on kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö HGR Property Partners. Hankkeen arvo NCC:lle on 46 miljoonaa euroa.
NCC korjaa toimistokiinteistön hoivatiloiksi Helsingin Meilahdessa
NCC konvertoi ja peruskorjaa Paciuksenkadulla sijaitsevan, vuonna 1999 valmistuneen toimistotalon Mehiläisen Mainiokotien ja Onnikotien käyttöön. Korjaus- ja muutostyöt valmistuvat vuoden 2025 loppuun mennessä.
NCC myy yhteiskuntakiinteistöhankkeen Espoossa
NCC myy Espoossa sijaitsevan Cleantech Garden koulu- ja toimitilahankkeen Suohkille eli Suomen hyvinvointikiinteistöille noin 900 miljoonalla Ruotsin kruunulla. Kiinteistössä on 13 750 neliötä vuokrattavaa tilaa. Cleantech Gardenin suurin vuokralainen tulee olemaan Espoon kaupunki, jonka käyttöön on varattu yli 10 000 neliömetriä tilaa uudelle yli tuhannen opiskelijan lukiolle. Toinen iso vuokralainen on Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.