Pientalokoteja keskelle Aviapolista

Keskelle Vantaan Aviapolis-aluetta on rakentumassa viihtyisä Pakkalanrinteen pientaloalue, johon tulee kodit noin 500 ihmiselle.

Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan Pakkalanrinnettä arvostetaan erityisesti rauhallisena pientaloalueena, jossa on vihreää ympäristöä, turvallista sekä mukava ja viihtyisä ilmapiiri. Hyvin tärkeinä pidetään sujuvia liikenneyhteyksiä. Myös kesällä liikennöintinsä aloittavan Kehäradan Aviapolis-aseman läheisyys on huomattu. Alueen vahvuuksina pidetään myös päiväkodin, koulun ja kauppakeskus Jumbon läheisyyttä.

Pakkalanrinne sijaitsee Pakkalantien ja Tulkintien risteyksen luoteispuolella. Sinne rakentavat NCC ja YIT ja lisäksi kaupunki myy alueelta yhteensä 25 omakotitonttia. Kaupungin tonteista 15 on myyty tai varattu. Osa lopuista tonteista tulee myyntiin todennäköisesti ensi syksynä ja loput myöhemmin.

NCC:n toteuttaa yhdessä Design-Talon kanssa Juhlatien varrelle Vantaan Merkuriuksen, johon tulee yhteensä viisi kaksikerroksista paritaloa. Asunnot tulevat ennakkomarkkinointiin keväällä. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä loppuvuodesta.