NCC korjaa Tikkurila Areenan jääratalaatan ja pukuhuoneet

NCC uusii parhaillaan Vantaalla Tikkurila Areenan jääratalaattaa sekä pukuhuonetiloja. Työt valmistuvat syyskuussa.

Tikkurila Areena on vuonna 1974 rakennettu, entinen Tikkurilan jäähalli, joka on uudistettu monitoimihalliksi 1990-luvun lopulla. Halli on suljettu korjaustöiden ajan syyskuun loppuun asti. Jään vanha betonilaatta puretaan ja tilalle tehdään uuden tekniikan omaava toteutus. Myös pukuhuoneet ja suihkutilat uusitaan. NCC toteuttaa Tikkurila Areenan korjaustöitä suunnitteluvastuun sisältävänä projektinjohtourakkana.

– Tällaisten hankkeiden suunnittelu on mielenkiintoista. Kentän rakenteissa on ollut monta asiaa ratkottavana ennen töihin pääsemistä. Oman mausteensa tekemiseen tuo korjauskohdestatus sekä muun muassa kentän pohjamaan heikko kantavuus ja monitoimihallin mitoitusvaatimukset valmiille lattialle, NCC:n suunnittelupäällikkö Ville Laankoski kertoo.

NCC uusi Tikkurila Areenan jäähdytyskoneiston pari vuotta sitten. Jääratalaatan uudistus parantaa yhdessä uuden jäähdytyskoneiston kanssa vielä paremmin Areenan energiatehokkuutta. Korjatussa Areenassa saadaan kylmä myös jakautumaan tehokkaammin jäälle, mikä parantaa jään laatua. 

NCC on aiemmin korjannut Tikkurila Areenassa myös sulatusmontun, rakentanut aitioita ja tehnyt kattorakenteisiin vahvistuksia, joilla on jatkettu katon elinkaarta.

Tikkurila Areenan omistaa VTK Kiinteistöt Oy. Tilat on vuokrattu Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden käyttöön.