NCC etsii aktiivisesti myös uutta rakentamisen markkinaa

Vahvojen perustoimintojensa lisäksi NCC etsii rakennusalalta itselleen jatkuvasti uutta liiketoimintaa ja katsoo koko alaa avarasti ja avoimin mielin. Oman Erikoisprojektit-toimialan avulla NCC voi toteuttaa laaja-alaista osaamistaan vahvasti uusillakin markkinoilla. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Toimialajohtaja Frej Weurlander miettii aina, miten asiat voisi tehdä vielä paremmin. Uudistamishalunsa lisäksi hän tuntee NCC:n vähintäänkin yhtä hyvin kuin omat taskunsa liki 22 vuoden kokemuksella. Tietoa ja taitoa on karttunut lukuisista projekteista ja toimitilahankkeista. Hän haluaa myös edistää yhteistoiminnallisuutta ja rakentaa luottamusta tilaajan ja rakentajan välille.

”Olen saanut tehdä töitä aina uusien ja mielenkiintoisten haasteiden parissa. Tästä Erikoisprojektit-toimialakin sai reilut pari vuotta sitten alkunsa: meiltä löytyy yrityksenä osaamista ja potentiaalia, jota voisi suunnata myös sellaisiin hankkeisiin, joita ei oikeastaan aiemmin ole tehty”, Weurlander kertoo.

Niinpä kokeneena kokonaisratkaisujen tarjoajana ja vaativien rakennushankkeiden johtamisesta tunnettuna tekijänä NCC otti Weurlanderin johdolla suunnan kohti teollisuusmarkkinoita – yhteistoiminnallisella twistillä höystettynä.

Uutta liiketoimintaa ja tekemistä

Erikoisprojektit on kartuttanut kokemustaan jo useamman hankkeen voimin. Uusi toimiala ja toimintakenttä ovat tuoneet mukanaan uutta liiketoimintaa ja työntekijöiden näkökulmasta uudenlaista mielenkiintoista tekemistä, jossa voi haastaa omaa potentiaaliaan.

Yksi merkittävistä hankkeista on Oulun yliopistollinen sairaala. Vuoteen 2030 suuntaavassa hankkeessa rakennetaan maailman älykkäintä sairaalaa, joka vastaa tiloiltaan, teknologioiltaan ja osaamiseltaan tulevaisuuden erikoissairaanhoidon haasteisiin.

”A-talon noin 130 miljoonan euron kokoisen hankkeen toteuttaminen ei olisi ollut ilman allianssimallia mahdollista. Nyt olemme mukana myös rakentamisen kakkosvaiheen kehittämisessä. 2. vaiheessa toteutetaan sairaalan C-talo, joka valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2028”, Weurlander sanoo.

Rakennusteknisesti haastavin kohde

Jos Oulun sairaala leikkaussaleineen on haastava rakennuskohde, sitä on ollut myös Murata Electronics Oy:n tehdaslaajennus Vantaalla. Vuosina 2018-2020 toteutetun kokonaisvastuu-urakan arvon oli noin 42 miljoonaa euroa. Muratan tehdas on ollut myös hyvä esimerkki yhteistoiminnallisesta tekemisestä. Haastavan kohteen säätöjen viimeistelyjä on tehty yhteistyössä vielä luovutuksen jälkeenkin. Yhdessä tehdään ja hiotaan hyväksi.

”Kyseessä on toimivan tehtaan kylkeen rakennettu uudisrakennus japanilaiselle yritykselle, joka on maailman johtavia edistyneiden elektronisten materiaalien ja komponenttien suunnittelija ja valmistaja. Teknisesti kohde oli yksi rakennusteknisesti haastavimmista kohteista, joissa olen koskaan ollut mukana”, Weurlander toteaa.

”Rakennuksen puhdastila on teräspilareiden päälle rakennettu täysin värinävaimennettu kokonaisuus, jossa ei voi havaita pienintäkään tärinää, vaikka auto ajaisi kilometrin päässä Kehä III:lla. Hanke oli kokonaisuutena haastavampi kuin yhdenkään leikkaussalin toteuttaminen”, Weurlander kuvailee.

Malminnostotornin mittainen taideteos

Syyskuussa 2020 valmistunut ja Outokummun Kemin kromikaivokselle noussut malminnostotorni edustaa niin ikään Erikoisprojektit-toimialan osaamista parhaimmillaan. ”Tämä oli niitä hankkeita, joissa pitää ymmärtää, mitä osaa tai mitä voi oppia vaikka tekemisen aikana, jos ei itse osaa”, Weurlander sanoo.

Noin 15 miljoonan hanke käsitti ”betonia ja rautaa” eli noin 104 metriä korkean malminnostotornin. Tornin avulla kaivoksesta nostetaan kilometrin syvyydessä sijaitsevasta murskaamosta ja käsittelyprosessista kromimalmia Tornion terästehtaan 530 000 tonnin vuotuisen tuotantokapasiteetin verran. Hanke on osa Outokummun Deep Mine -ohjelman mukaista uutta infrastruktuuria.

”Jos sanotaan, että perinteisen insinööriosaamisen taidonnäyte on silta, tämä hanke oli kokonaisuutena samankaltainen”, Weurlander hymyilee.

Mahdollisuuksia ja potentiaalia riittää

Projekteista voi päätellä, että hankkeet ovat Suomessa niin uniikkeja, ettei niihin ole rakennusalalla kenelläkään rutiinia. Käytännössä kokeneet ja osaavat rakentamisen ammattilaiset selvittävät parhaat käytännöt ja tekevät keskenään ja tarvittavien tahojen kanssa laadukasta yhteistyötä parhaan lopputuloksen saamiseksi. NCC:n Erikoisprojektit-toimialan näkökulmasta tulevaisuus näyttää valoisalta.

”Oppilaitoksissa ei erikoisprojekteja opiskella, mutta oikeanlaisella asenteella ja halulla oppia uutta pääsee pitkälle. Meillä riittää paljon mahdollisuuksia ja potentiaalia, joita voimme hyödyntää. Koska parhaat projektit tehdään yhdessä, myös tekeminen edellyttää resursseja, mitä meiltä NCC:ltä jo kokommekin puolesta löytyy”, Weurlander sanoo.

Uutta markkinaa tai uusia hankkeita ajatellaan NCC:n Erikoisprojektit-yksikössä laajasti, eikä kaiken rakentamisen tarvitse olla uniikkia. Erikoista voi olla myös uusi tapa toimia tai jo pelkästään hankkeen monimutkaisuus. Pitkälle viedyllä yhteistoiminnallisuuden osaamisella pystytään hallitsemaan monitahoisia ja pitkäkestoisia hankkeita. Uusia toimintamalleja voidaan pilotoida tai oppia parhaita ratkaisuja avoimin mielin ja datan pohjalta. Taustalla tarvitaan kuitenkin myös alan parhaita rutiineja ja vahva koneisto.

”Toimintaa pitää uudistaa jatkuvasti kaikessa, mutta tiettyjen osa-alueiden rakentamisessa pitää toimia kuin viimeisen päälle hiotussa tehdasprosessissa. Tämän eteen teemme arjessa paljon työtä, jotta sitten voimme itsekin saada iloa ja onnistumisia työstämme ja uusista bisnesideoista”, Weurlander toteaa.   

Frej Weurlander