Keski-Espoon uimahallin suunniteltu perusparannus valmistui puolessa vuodessa
Espoon keskuksessa sijaitseva Keski-Espoon uimahalli on rakennettu yli 22 vuotta sitten elinkaarimallilla, jossa kiinteistön omistaja projektiyhtiö Arandur Oy vastannut rakennuksen palveluista, ylläpidosta ja korjauksista alusta asti. Kiinteistön suurin korjaustyö valmistui viime vuoden lopulla, kun uimahalliin tehtiin perusparannus alkuperäisen pitkäntähtäimensuunnitelman (PTS) mukaisesti. Tavoitteena oli saattaa uimahalli sovittuun loppuluovutuskuntoon, kun Arandurin palvelusopimus parin vuoden päästä päättyy. Urakan aikana kunnostettiin uimahallin rakenteita, teknisiä järjestelmiä ja tiloja.
Kaivomestari-niminen kiinteistö, jossa Keski-Espoon uimahalli sijaitsee, on Suomen ensimmäinen julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistöalan kumppanuushanke eli PPP-hanke (Public Private Partnership). Kiinteistössä toimivat myös Kuninkaantien lukio, kuntosali ja kahvila.
– Tämä PPP-hanke on ollut erinomainen esimerkki hyvän ennakkosuunnittelun merkityksestä. Lähes 25 vuotta sitten laadittu sopimus on toiminut kaikkien osapuolien välillä hienosti sekä rakentamisvaiheessa että käytön aikana, sanoo Arandurin hallituksen puheenjohtaja Timo Suominen.
Projektiyhtiö Arandur, jonka osakkaat ovat Caverion, NCC ja Sodexo, on palvellut kiinteistöä sen valmistumisesta eli vuodesta 2003 asti. Espoon kaupungilla ja Arandurilla on kiinteistön käytöstä ja palveluista 25 vuoden sopimus, joka päättyy kesäkuussa 2028. Elinkaarisopimuksen tarkoitus on ollut ylläpitää kiinteistö ja sopimuksessa kuvatut palvelut Espoon käytettävissä ja luovuttaa kiinteistö sopimuskauden päätyttyä palvelusopimuksen mukaisessa luovutuskunnossa Espoon kaupungille.
– Kiinteistö on pidetty hyvässä kunnossa. Huolenpito on ollut suunniteltua ja jatkuvaa, ja olemme koko ajan tienneet, että uimahallille tehdään perusparannus tässä kohtaa, jotta voimme sen 25 vuoden käytön jälkeen luovuttaa sopimuksen mukaisessa loppuluovutuskunnossa. Luovutushetkelle on sovittu RT-kortiston luokituksen mukaisesti luovutuskuntoluokka 3, mikä on tällä hetkellä yleinen käytäntö kaikissa elinkaarikohteissa. Seuraavaan isompaan korjaukseen menee jopa 10 vuotta luovutushetkestä, NCC:n kiinteistöpäällikkö Toni Engman kertoo.

Elinkaarihankkeen ylläpito- ja korjaustyöt edellyttävät hyvää yhteistyötä toimijoiden kesken
Uimahalli on vaativa rakennus, jonka hyvä kunto edellyttää jatkuvaa seurantaa ja ennakoivaa huoltoa. Kaivomestarissa on tehty yksittäisiä korjaustoimia perustuen PTS-suunnitelmaan. Pienempi remontti tehtiin vuonna 2017.
Ylläpidossa ja korjauksissa jokainen osakas vastaa omasta osaamisalueestaan palvelusopimuksen mukaisesti. NCC:n vastuulla on ollut rakennustekniikka ja kalusteet, Caverionilla talotekniikka ja Sodexolla kiinteistön palvelut.
– Meillä on täällä hyvä porukka, tulemme hyvin toimeen keskenämme ja tunnemme toisemme hyvin. Hommat sujuvat erittäin hyvin yhteistyössä. Itsekin olen työskennellyt Kaivomestarin parissa jo 12 vuotta, NCC:n Engman toteaa.
Samaa mieltä on NCC:n perusparannuksen työnjohtaja Janne-Pekka Rajaniemi. Yhteistyötä uimahallin perusparannuksessa tarvittiinkin, sillä uimahallin kiinnipitopäivät haluttiin pitää minimissä.
– Työt piti suunnitella hyvin huolellisesti etukäteen niin, että korjausaika on mahdollisimman lyhyt, eikä työmaan haluttu siksi missään tilanteessa pysähtyvän. Jos jossain piti odottaa, toisella lohkolla voitiin jatkaa sillä aikaa työntekoa. Lisäsimme myös tarpeen tullen henkilövahvuutta ja teimme tilapäisesti pitkiä päiviä. Onnistuimme tässä kyllä todella hyvin, työmaa kesti vain puoli vuotta. Sitä edelsi kuitenkin toinen puoli vuotta, kun työtä suunniteltiin ja varauduttiin kaikkiin mahdollisiin yllätyksiin, Rajaniemi kertoo.
Työmaan näkökulmasta purkuvaihe oli keskeisin vaihe koko perusparannushankkeen aikatauluhallinnassa.
– Purku oli kriittisin vaihe, ja se haluttiin tehdä nopeasti, jotta kaikki yllätykset saatiin esiin. Näin saimme tietää varmasti tilojen todellisen kunnon ja pystyimme tarkentamaan työsuunnitelmia sen mukaisesti. Olimme varautuneet kaikkeen, mutta onneksi rakennuksen kunto näytti purkutöiden jälkeen hyvältä ja pääsimme varautumista vähemmällä esimerkiksi kuivauskapasiteetin suhteen, Rajaniemi toteaa.
NCC:n työnjohtaja Janne-Pekka Rajaniemi antaa erityiskiitosta Joensuun saneerauksen hienosti toteuttamasta purkutyöstä, missä kaikki sujui mallikkaasti ja nopeasti.
– Meillä oli muutoinkin hyvät yhteistyökumppanit. Mestarilaatoituksen erikoisosaajat ovat myös oma korkean osaamisen ammattikuntansa uimahallitekijöinä ja Jaakkola Arkkitehdit suunnitteli pesutiloihin vanhaan ilmeeseen sopivan, mutta uudenaikaisemman tunnelman. Käyttäjiltä on tullut siitä kiitosta.
Jaakkola Arkkitehdit on myös Kaivomestarin alkuperäinen arkkitehti.

Teräsaltaat olivat hyvä valinta jo 2000-luvun alussa
Elinkaarihankkeen pitkä vastuuaika ohjaa luontevasti valitsemaan kestäviä materiaaleja. Keski-Espoon uimahalli onkin ollut ensimmäisiä yleisiä uimahalleja, johon asennettiin teräsaltaat. Ne ovat osoittautuneet hyväksi valinnaksi.
– Nykyiset teräsaltaat ovat paksumpia kuin 2000-luvun alussa, mutta siitä huolimatta on aivan selvää, että teräsaltaat ovat paljon kestävämpiä kuin perinteinen laatoitus, Rajaniemi ja Engman sanovat.
Keski-Espoon uimahallin teräsaltaisiin on tullut 22 vuoden aikana vain vähän vikoja. Vuosien varrella on korjattu joitain pieniä halkeamia, jotka ovat mahdollisesti aiheutuneet altaiden tyhjennysten yhteydessä. Myös saumat rasittuvat hieman tyhjien altaiden huoltotoimissa.
– Teräsallas on kuitenkin huoltoystävällinen ja nopea korjata. Teräs korjataan hitsaamalla, mutta jos betoniallas vuotaa, niin korjaus onkin isompi homma, Engman toteaa.
Teräsaltaan ainoa huono puoli onkin yllättävä.
– Erityisesti ulkoaltaissa teräs heijastaa auringonsäteitä todella voimakkaasti ja se voi tietenkin häikäistä uimareita, Engman kertoo.
