Developparit – mikä multitalentti tiimi!
Yirui Jiangin luotsaama kiinteistökehittäjien tiimi on omaa luokkaansa. Tällä porukalla uudet kehityshankkeet hoidetaan alusta loppuun, suunnittelusta toteutukseen, trendejä seuraten ja välillä kristallipalloonkin kurkistellen. Ja mikä parasta, näillä moniosaajilla on yhdessä myös hauskaa.
Kiinteistökehittäjät eli developparit ovat monessa mukana, kuten kohteiden konseptoinnissa, rakennuttamisessa, käyttöönotossa, tilojen vuokrauksessa ja investorikaupassa. He ovat mukana myös hyvinkin erilaisissa hankkeissa ja työskentelevät toimialueella, joka kehittyy vauhdilla.
- Tiimistämme löytyy osaamista ja innovatiivisuutta laajalla rintamalla, olipa sitten kyse vaikkapa korjausrakentamisesta, digitalisaatiosta tai kestävästä kehityksestä. Hienoa on sekin, että tiimissämme kohtaavat niin vasta alalle tulleet kuin kokeneet konkarit sekä tarkka yksittäinen osaaminen ja laaja-alainen näkemyksellisyys, Yirui Jiang sanoo.
Näköalapaikalla tulevaisuuteen
Yirui Jiang on työskennellyt NCC Property Developmentissä kiinteistökehittämisen näköalapaikalla eri rooleissa vuodesta 2013, mikä on avannut uusia ikkunoita koko kiinteistökehityksen elinkaarelle.
Yksikön johtajan rooli on mieluisa, mielenkiintoinen ja moneen asiaan nivoutuva.
- On eri asia johtaa projektia kuin 9 henkilön tiimiä. Kokonaisuus on kuin suuren palapelin kokoamista, Yirui hymyilee.
- Olemme kaikki erilaisia persoonia, mutta meitä kaikkia yhdistää intohimo kehittämiseen ja innovatiivisemman kaupungin rakentamiseen. Jokainen tiimiläinen on huippu alallaan, mutta kun lasketaan kaikki osaaminen yhteen, se on enemmän kuin 1+1.
- Antoisinta työssä on nähdä iloisia ihmisiä, jotka nauttivat työstään. On myös kiinnostavaa nähdä, miten voin auttaa tiimiäni löytämään potentiaalinsa ja kukoistamaan siten, että voimme auttaa asiakkaitamme saavuttamaan heidän tavoitteitaan sekä luomaan uutta kaupunkikuvaa, joka tarjoilee lisäarvoa kaikille alueen toimijoille.
Rohkeus synnyttää jotain uutta
Yirui sanoo, että kiinteistökehittäjien tiimi tekee töitä suurella sydämellä. Tekemistä on paljon ja aikataulut vaativia, mutta aina mukaan mahtuu myös hauskuutta. Developparitiimi tekee niin ikään paljon suuria valintoja, mikä tuo mukanaan suuren vastuun.

We Land Ruoholahdessa tulee olemaan kaikille avoin toimistotalo, jossa on korkea palvelukulttuuri
- Vaikka päivä olisi kovinkin marraskuisen harmaa, meiltä löytyy huumoria. Ja kun jokin asia tuntuu haastavalta, pääsemme siitä aina yhdessä tiimin kanssa eteenpäin.
- Vapautunut ja rento tunnelma on avain avoimuuteen, innovatiivisuuteen ja rohkeuteen. Sen avulla uskallamme heitellä keskenämme lennokkaita ja villejäkin ideoita. Koska haistelemme trendejä, olemme välillä kuin ennustajia. Sparrailemme keskenämme, innostumme kokeilemaan ja sitten - voimme synnyttää jotain uutta.
Yhteistyössä asiakkaiden kanssa
Developpareiden pöydällä on paljon suunnitteilla, mutta myös jo työn alla olevia isoja ja innovatiivisia hankkeita, kuten Ruoholahden We Land, Keilaniemen Next, Leppävaaran OOPS, Vallilan Fredriksberg ja Aviapoliksen Mondo Village.

Fredriksbergin B- ja C -talot valmistuvat ensi toukokuussa, jonka jälkeen on tavoitteena käynnistää kokonaisuuden viimeinen D-talo
Hankkeet edustavat Yiruin mukaan sitä uutta, mitä kiinteistökehittämisen trendit ovat tuoneet viime vuosina tullessaan. Tänä päivänä töitä tehdään hyvinkin tiiviisti asiakkaiden kanssa yhteistyössä ja heitä osallistamalla.
- Loppukäyttäjien näkökulma nousee tänä päivänä entistä vahvemmin esille. Asiakkaillamme voi olla innovatiivisia ajatuksia esimerkiksi digitalisaatiosta, joten kuuntelemme toiveita tarkasti ja kehitämme uusia konsepteja yhdessä.
Kestävän kehityksen kärjessä
NCC haluaa olla kestävän kehityksen kiinteistökehittäjä, joka tarjoaa uusia ratkaisuja esimerkiksi energiankulutuksen ja hiilijalanjäljen pienentämiseen sekä materiaalien kierrätykseen. Kiinteistösijoittajia kiinnostaa myös rakentamisen laatu sekä tilojen muunneltavuus työn uusien tekemisen tapoihin istuen.
- Tämän hetken kuumia kysymyksiä on kestävän kehityksen konkretisointi koko hankkeen elinkaaren ajalta suunnittelusta rakentamiseen, materiaaleista logistiikkaan sekä kiinteistön toiminnallisuudesta sen ylläpitoon. Työssä on huomioitava koko ketju suunnittelijoista kiinteistön loppukäyttäjiin, Yirui toteaa.
Tässä päivässä kiinni olevassa ja tulevaisuuteen katsovassa developpareiden tiimissä on kasvunvaraa. Kun on aika ottaa uusi tiimivalokuva, siitä löytyy muun muassa uutta projekti-insinööri- ja projektinjohto-osaamista. Kasvavalla tiimillä on hyvä jatkaa kehitystyötä.
Developparitiimin Top 5
- rautainen osaaminen
- innovatiivisuus
- saumaton yhteistyö
- rohkeus
- hauskanpito
Koko tiimi joulukuussa 2019
- yksikön johtaja Yirui Jiang
- senior developer Heikki Alén
- senior developer Pertti Karlsson (puuttuu kuvasta)
- projektijohtaja Helena Mattila (puuttuu kuvasta)
- projekti-insinööri Markus Pahikkala
- developer Matti Partanen
- projektijohtaja Pirkka Pikkarainen
- projektipäällikkö Miro Pojanluoma
- developer Eelis Rytkönen
- projektipäällikkö Mika Välkki
Kuka Yirui Jiang?
- kiinteistökehityksestä vastaavan yksikön johtaja keväästä 2019 alkaen
- toiminut NCC PD:llä vuodesta 2013 hankekehityspäällikkönä, projektipäällikkönä ja projekti-insinöörinä
- valmistunut Aalto-yliopistosta rakentamisen diplomi-insinööriksi
- kotoisin Shanghaista Kiinasta, muuttanut Helsinkiin vanhempineen 8-vuotiaana
- asuu Espoossa puolisonsa kanssa
- parasta vapaa-aikaa: perusarki, ystävien tapaaminen, ulkoilu, tennis