Ajankohtaisia uutisia NCC:ltä

Pakilanpuiston päiväkoti- ja kouluhanke yhdistelee sujuvasti allianssityöskentelyä sekä uudis-, korjaus- ja puurakentamista – kaikki yhdessä hankkeessa

Pakilanpuiston päiväkoti- ja kouluhanke on todellinen moniottelija, jossa tavoitteena on ollut löytää paras ratkaisu koulujen, päiväkotien ja nuorisotoiminnan, kaupunkikuvan ja kokonaiskustannusten kannalta. Mikäpä siis sopisi toteutusmuodoksi paremmin kuin yhteistoiminnallinen allianssi.

OYS 2030 -uudistamisohjelma palkittiin kansainvälisessä kestävän kehityksen kilpailussa ykkössijalla

Oulun yliopistollisen sairaalan uudistusohjelman kestävän kehityksen eteen tehty työ toi kultaa. IHF Awards 2023 -kilpailu on maailmanlaajuinen ja siinä oli mukana oli yli 500 hanketta 43 eri maasta. Ansioituneimmat hankkeet palkittiin Lissabonissa lokakuun lopulla.

NCC avaa kiviaineksien verkkokaupan

Suunnitteletko tien parannusta, salaojitusta, omakotitalohanketta tai vaikkapa pienempää piha- tai puutarhaprojektia? Tutustu juuri avattuun NCC:n kiviaineksen verkkokauppaan osoitteessa kivi.fi

NCC:n Aalto-yliopistolle toteuttaman Otakaari 2 -hankkeen ensimmäinen osa on valmistunut

Aalto-yliopiston Otakaari 2 -hankkeen uudet opetus- ja tutkimusrakennukset Marsio (Otakaari 2A) sekä nimikilpailun myötä vastikään nimetty Kide (Otakaari 2B) nousevat Espoon Otaniemen kampukselle. Ensimmäisenä valmistui Kide, jonka Aalto-yliopistokiinteistöt on vastaanottanut NCC:ltä. Rakennus avautuu opiskelijoiden käyttöön tammikuussa 2024.

NCC:lle Joutsenmerkki-rakentaminen on tuttua usean kohteen kokemuksella

Joutsenmerkitty rakennus täyttää tiukat ympäristö- ja vastuullisuuskriteerit. Merkin saaminen edellyttää huolellista suunnittelua ja ratkaisujen tekemistä jo varhaisessa vaiheessa. NCC on toteuttanut viisi tiukat kriteerit täyttävää Joutsenmerkittyä kohdetta. Kokemus tekee hankkeista sujuvia, mutta jokainen kohde on kuitenkin uniikki.

NCC on liittynyt Espoon kaupungin ilmastokumppaniksi

Ilmastokumppanina NCC sitoutuu omilla toimillaan tukemaan Espoon kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

NCC rakentama kolmen kerrostalon kokonaisuus Helsingin Malmilla valmistui

NCC:n Helsingin kaupungin asuntotuotannolle rakentama kolmen asuinkerrostalon kokonaisuus Salavakujalla, Malmilla on valmistunut.

Turkuun nousee uusi Runosmäen monitoimitalo Riimi, johon tulee myös kirkkosali

Runosmäen monitoimitalon rakentaminen edistyy hallitusti, suunnitellusti ja hyvässä yhteistyössä. Kuten suuret rakennushankkeet usein, myös tämän monitoimitalon rakentaminen on edellyttänyt yhteistyötä eri ammattilaisten kesken.Turun kaupungin osuus tiloista on noin 75 prosenttia ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän noin 25 prosenttia. Monitoimitalo otetaan käyttöön keväällä 2024.

Helsingissä Alppilan pohjoisosaan ja Savonkadun ympäristöön valmisteilla kaavaehdotus

Helsingin tavoitteena on Keski-Pasilan kehittämistä tukien luoda viihtyisä, tiivis ja urbaani toimitilavaltainen alue Savonkadun molemmin puolin sekä täydentää Alppilan asuinaluetta suunnittelualueen kaakkoisosassa.

NCC:n Nrepille rakentaman Riihitonttu-korttelin toinen vaihe valmistui Espoossa

Riihitontun korttelikokonaisuuden rakennustyöt etenevät Espoon Niittykummussa. Kesän aikana on valmistunut 191 asuntoa, sisältäen pysäköintihallin sekä piha-alueet. Viimeisin vaihe valmistui elokuussa.