Ajankohtaisia uutisia NCC:ltä

Terveellisten tilojen rakentaminen kiinnosti Savon Koulutuskuntayhtymää VAV:n ja NCC:n Joutsenmerkki-kohteessa

Vantaan Hakunilaan rakennetaan uutta kerrostaloa, jonka on tarkoitus täyttää pohjoismaisen Joutsenmerkin ympäristökriteerit. Savon Koulutuskuntayhtymä (SAKKY) vieraili VAV:n ja NCC:n työmaalla elokuussa. Joutsenmerkkirakentamisen lisäksi heitä kiinnosti erityisesti kuulla hyväksi havaittuja käytäntöjä omia rakennushankkeitaan ajatellen.

Nimityksiä Buildingin johdossa

NCC Buildingin toiminta Suomessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella on jaettu kahteen osaan: Länsi-Suomen alue käsittää Turun ja Tampereen yksiköt ja Keski-Suomen alueeseen kuuluvat Oulu, Jyväskylä ja Kuopio.

Hanasaari kukoistaa kuninkaallisille

Juuri peruskorjattu Hanasaaren kulttuurikeskus saa kuninkaalliset avajaiset 1.6.2017. Alun perin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja presidentti Urho Kekkonen vihkivät rakennuksen käyttöön 1.6.1975. Nyt 42 vuotta myöhemmin Ruotsin kuningas vierailee paikassa uudelleen muiden pohjoismaisten valtionpäämiesten kanssa.

Espoon Suurpellon ostoskeskus avataan marraskuussa

Suurpellon asukkaiden toive toteutuu pian, kun alueen ostoskeskuksen ensimmäinen vaihe valmistuu. Rakennustyöt ovat jo pitkällä, rakennus on nyt harjakorkeudessaan. Keskuksessa on enää yksi liiketila vapaana. Alueen asukkaille on luvassa monipuolinen palvelutarjonta.

Jakomäen sydän –arkkitehtuurikilpailun voitto nimimerkille Demos

Jakomäen keskiosan kehittämisen arkkitehtuurikilpailun voittajaksi ja palvelurakennuksen suunnittelijaksi selvisi nimimerkki Demos. Kilpailuun kutsuttiin viisi osallistujaa ilmoittautumisen perusteella.

Fazerilan korjauksessa huomioidaan päiväkodin uniaika

Vantaan Fazerilan toimistotilojen peruskorjauksessa on käytössä digitaalinen hiljaisuusnappula, jonka avulla Fazerin oman päiväkodin lapsille voidaan taata rauhalliset päiväunet.

Petri Bergströmistä NCC Property Developmentin uusi Suomen maajohtaja

Petri Bergström on nimitetty NCC Property Developmentin Suomen maajohtajaksi.

Optiplan voitti monisukupolvisen yhteisökylän arkkitehtuurikilpailun

Optiplanin Sydän-niminen ehdotus pärjäsi Tampereen Tohlopin Käräjätörmän alueen uudistamiseen tähtäävässä arkkitehtuurikilpailussa. Voittajia on poikkeuksellisesti kaksi.

Jakomäen sydän uudistuu – kilpailutyöt kommentoitavina

Jakomäen keskiosan uudistamiseen haettiin ehdotuksia arkkitehtuurikilpailussa. Kilpailutyöt ovat kommentoitavina 17. huhtikuuta asti verkossa ja niitä esitellään 6. huhtikuuta Jakomäessä.

NCC:lle nelosvoitto työturvallisuuskilpailussa

Uudenmaan työturvallisuuskilpailussa palkittiin vuonna 2016 menestyneet yritykset ja työmaat. NCC voitti ja vei kaikkiaan neljä kärkisijaa isojen talonrakennusyritysten sarjassa.