Uutiset

NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2015 oli 6,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000.


NCC avaa uuden kiviainestoimipisteen Kuopioon

NCC avaa Kuopiossa uuden Haminalahden kiviainestoimipisteen huhti-toukokuun vaihteessa. Uusi toimipiste palvelee Kuopion alueen ammattilais- ja pienrakentajia.

NCC:n Kuopion Haminalahden kiviainestoimipisteestä saa kaikkia rakentamiseen tarvittavia, laadukkaita kiviaineksia. Lyhyiden toimitusmatkojen ansiosta kiviainekset voidaan toimittaa Kuopion alueella nopeasti ja joustavasti suoraan käyttökohteeseen. Kiviaineksia voi myös noutaa toimipisteestä.

NCC on Pohjoismaiden suurin kiviainestoimittaja.
- Olemme vastuullinen kiviainestuottaja, joka toimii ympäristöarvoja kunnioittaen. Kehitämme jatkuvasti tuotantoamme ja logistiikkaamme, jotta voimme toimia mahdollisimman tehokkaasti ja vähäpäästöisesti. Suojausmenetelmillä ja käyttöaikarajoituksilla tuotannon meluhaitat ja kiviaineksen pölyäminen jäävät vähäisiksi. Toimintamme on valvottua ja sertifioitua, kertoo aluepäällikkö Risto Komulainen.

Myös Kuopiossa Eurolla mursketta -tapahtuma

NCC järjestää useissa kiviainestoimipisteissään Eurolla mursketta -tapahtuman lauantaina 8. kesäkuuta. Myös Haminalahden toimipisteessä tapahtuma järjestetään. Tuolloin voi tulla tutustumaan toimipisteeseen ja hankkimaan itselleen edullisesti kiviaineksia. Lapioimastaan kuormasta maksaa yhden euron käteisellä. Toimipisteessä ei ole tapahtuman aikana tuotanto käynnissä eikä siellä liiku työkoneita, joten normaalisti työmaalla tarvittava suojavarustus ei ole välttämätön. Tukevat kengät ja esimerkiksi keltainen turvaliivi ovat kuitenkin suositeltavia.