”Ykkösketjussa parhaalla paikalla”, Kauppakeskus Goodman, Hämeenlinna

Siellä, missä toimivat merkittävät muodin toimijat, sieltä löytyvät myös Vero Moda ja Jack & Jones. ”Sitä parempi, mitä enemmän lattialiikennettä”, kauppias tiivistää.

Kauppiaana ja franchising-yrittäjänä toimivalla Juha Hirvosella on kokemusta niin muotialalta kuin uusien myymälöiden avaamisesta.

”Vero Modan ja Jack & Jones -brändien taustaorganisaation, Bestseller Wholesale Finland Oy:n, maantieteellisellä toivelistalla Hämeenlinna oli ollut jo pitkään. Kun kauppakeskus Goodmanista alettiin puhua, toiveet alkoivat toteutua”, Hirvonen kertoo.

Aiemmin tarjolla ei ollut sopivaa liiketilaa. ”Vanhojen kauppakeskusten tiloissa on usein paljon remontoitavaa, jotta ne saadaan ajanmukaisiksi. Vanhan remontoiminen on usein myös kalliimpaa kuin uusien hankinta, joten vasta Goodmanissa asiat loksahtivat kohdilleen.”

Parhaalle paikalle

Hyvinkäällä, Salossa ja Forssassa toimiva Hirvonen oli Bestsellerille luonteva kauppiasvalinta myös Hämeenlinnaan avattavalle uudelle myymälälle. Sijainnin ja kauppiaan löydyttyä otettiin seuraava askel ja katsottiin kauppakeskuksen sisälle.

”Tavoitteena on aina löytää ns. AA+ kauppapaikka, jossa riittää lattialiikennettä ja asiakasvirtaa. Goodmanissa halusimme mahdollisimman hyvälle paikalle eli sinne, missä muutkin alan toimijat ja kilpailijat ovat läsnä. ”

”Muilla toimijoilla on suuri merkitys. Jos kilpailijoita ei löydy läheltä, emme kiinnostu. Saman alan toimijoiden rinnakkainelo saa ihmiset liikkeelle, koska tarjonta kasvaa ja valinnanvaraa riittää. Kilpailijat tukevat kaupankäyntiä puolin jos toisin.”

Odotusten mukaan

Hirvosen edustamista brändeistä Vero Moda sekä Jack & Jones kulkevat käsi kädessä, sillä kohderyhminä ovat samanikäiset, noin 25–45 -vuotiaat asiakkaat, naiset ja miehet.

”Vaikka kyseessä on kaksi erillistä liikettä, myymäläpäälliköitä on vain yksi ja kulku liikkeestä toiseen onnistuu myös sisäkautta. Tilaa on 450 neliötä yhteisine takatiloineen. Kaikki toimii juuri niin hyvin kuin olisin osannut odottaakin.”

”Myyntitavoitteet ovat kovat, mutta niihin on päästy, sillä asiakkaat ovat ottaneet kauppakeskuksen yllättävän nopeasti omakseen. Arki on asettunut hyvälle tasolle.”

Hirvosta ilahduttaa sekin, että kauppakeskusjohto on alusta asti järjestänyt aktiivisesti erilaisia tapahtumia sekä antanut esimerkiksi paikallisille urheiluseuroille mahdollisuuden toimintansa esittelemiseen.

”NCC:n kanssa hommat sujuivat hyvin vuokrasopimuksen tekemisestä kauppakeskuksen avaukseen. Näin isoissa hankkeissa tulee aina yllätyksiä vastaan, mutta onnistuminen mitataan sillä, miten ne ratkaistaan. Goodmanissa kaikki hoitui jouhevasti ammattitaidolla.”

Goodmaniin on helppo tulla niin autoillen, pyöräillen kuin kävellen. Hyvä saavutettavuus on tärkeää, ja se vaikuttaa erilaisten asiakassegmenttien kautta myös tuotevalikoimaamme.
Juha Hirvonen