”Juuri oikealla paikalla”, Kauppakeskus Goodman, Hämeenlinna

Kirja & Idea Hämeenlinna löysi Goodmanista toivomansa tilat. Hyvässä seurassa ja asiakasvirtojen äärellä myynti on ”kituvuosien” jälkeen lähtenyt uuteen nousuun.

Kauppias Heikki Pakkanen on silminnähden tyytyväinen. ”Goodmanin tulemista odotettiin pitkään, jona aikana elettiin melkoisia kituvuosia. Uudet liiketilat kauppakeskuksen ykköskerroksessa ovat nyt enemmän kuin vastanneet odotuksiin.”

”Kun aikanaan luin Hämeen Sanomista ensimmäisen jutun kauppakeskuksen suunnitelmista, tiesin heti, että nyt on tulossa meidän paikka. Koska kauppakeskukseen haluttiin kirjakauppa, meille avautui pienten mutkien kautta lopulta loistava tilaisuus.”

Kaikki hyvin

Pakkasen luotsaama Kirja & Idea kuuluu kolmen kirjakauppiaan muodostamaan markkinointiketjuun, jossa jokainen toimii itsenäisenä yrittäjänä. Perheyritys on toiminut Hämeenlinnassa jo vuodesta 1986, jolloin Pakkanen oli vielä itse lukiolainen.

”Yrittäjävuosiin on mahtunut monenlaista, mutta taantumasta ja digitalisaatiosta huolimatta kirja on pitänyt ja pitää pintansa. Kansainvälisten tilastotietojen mukaan sähköisen kirjan myynti on laskenut ja painetun kasvanut. Katson luottavaisena tulevaisuuteen.”

”Uusi myymälämme on juuri sellainen kuin odotimme ja 220 neliöt tilat juuri sellaiset kuin halusimme. Tilat on räätälöity tanskalaisen emoyhtiön konseptin mukaan. Erikoisinta meillä on lattia, joka saatiin asennettua juuri viittä vaille ennen kauppakeskuksen avausta.”

NCC:n kanssa kaikki on sujunut Pakkasen mukaan hyvin.

"En voi kuvitella, että NCC olisi voinut paremmin hoitaa asioitani Goodmanissa."

Jotain uutta

Kirja & Idea on kirjakauppa, mutta myös paljon muuta. Tavoitteena on tarjota hämeenlinnalaisille jotain uutta. Goodmanin myymälässä esimerkiksi paikalliset kirjailijat saavat teoksensa hyvin esiin, ja muutoinkin paikallisuus on tuotevalikoimassa vahvasti läsnä.

”Pienenä ja ketteränä yrityksenä pystymme liikkumaan nopeasti ajan hengen mukana. Olemme saaneet hyvää palautetta ja uusia asiakkaita. Jos vanhoissa tiloissa noin puolet asiakkaista oli tuttuja, täällä asiakkaista tuntee ehkä joka viidennen. Kun myynnistä 40 prosenttia tulee heräteostoksista, keskeinen sijainti on elinehto.”

Kauppakeskuksen myötä Hämeenlinna harppasi komeasti tälle vuosituhannelle. Goodman on erittäin toimiva ja kooltaan sopivan inhimillinen, Hämeenlinnan kokoinen. Täällä olemme oikealla paikalla asiakasvirtojen äärellä.
Heikki Pakkanen