”Kaikki tiet vievät kahville”, Kauppakeskus Goodman, Hämeenlinna

Cafe Il Mondo elää kauppakeskus Goodmanin sykkeessä koko päivän aamukahdeksasta iltayhdeksään. Paikka on osoittanut alusta asti vetovoimansa.

Kun yrittäjä Mahmut Tekes kuuli kauppakeskus Goodmanin suunnitelmista, hän oli heti kiinnostunut.

"Ajattelin, että miksi ei. Hieno uusi paikka lähellä keskustaa ja moottoritietä, paljon asiakasvirtaa. Kokonaisuus vaikutti hyvältä ja tulevaisuuden kannalta lupaavalta ratkaisulta."

Helppo tulla mistä vaan

Goodmanissa Mahmut oli vaimonsa ja yhteistyökumppaninsa Eevi Tekesin kanssa mukana jo varhaisessa vaiheessa.

”Pääsimme tutustumaan talon tiloihin, suunnitelmiin ja vaihtoehtoihin ajoissa. Aika nopeasti kahvilan sijainti Kauppakujan sisäänkäynnin yhteydessä ja keskellä kauppakeskustaa osoittautui suosikiksi.”

”Tänne on helppo tulla joka suunnasta. Tulitpa mistä päin tahansa, huomaat yhtäkkiä olevasi Cafe Il Mondossa”, Mahmut hymyilee.

Asiakaspalaute kannustaa

Noin 17 vuotta sitten Turkista Suomeen muuttanut Mahmut on pitkän linjan kahvilayrittäjä. Eevin kanssa hänellä on ollut Hämeenlinnassa kahvila myös kävelykatu Reskalla jo pitkään, joten säpinää riittää.

”Goodmanin kahvila lähti heti avajaisista hyvin liikkeelle. Kiirettä on pitänyt ja asiakkaita riittänyt. Olemme tyytyväisiä, kun asiakkaat ovat löytäneet meidät näin hienosti. Saamamme palaute on innostavaa ja kannustavaa. Olemme menossa oikeaan suuntaan.”

Kahvila on avoinna seitsemänä päivänä viikossa. Arkisin ovet avataan aamukahdeksalta ja suljetaan iltayhdeksältä, joten päiviin mahtuu paljon. Aamiaispaikasta kasvaa vilkas lounaspaikka sekä iltaa kohden leppoisa ajanviettopaikka.

Kompakti kokonaisuus

Puolen vuoden kokemuksella Mahmut on vakuuttunut siitä, että kauppakeskus Goodman on syntynyt tarpeeseen. Talo vetää puoleensa kaikenikäisiä asiakkaita ja siitä on tullut nopeasti niin hämeenlinnalaisten kuin ohikulkijoiden vetonaula.

”Tätä on toivottu, odotettu ja kaivattu. On hienoa olla mukana tässä projektissa. Goodman on hyvän mielen paikka, loistavasti suunniteltu ja toteutettu, valoisa ja moderni kompakti kokonaisuus”, Mahmut sanoo.

Helmikuisena perjantaina näkymät kahvilan ikkunoista ovat vielä suhteellisen harmaat, mutta Mahmut odottaa jo tulevaa. On helppo kuvitella, miten ihmiset viihtyvät Kauppakujalla Cafe Il Mondon kesäterassilla auringosta nauttien.

“Suunnitteluvaiheessa pidimme NCC:n kanssa tiiviisti ja säännöllisesti palavereita. Kiitän sydämestäni loistavasta yhteistyöstä. Kaikki sujui todella hyvin.”

- Mahmut Tekes

jussi_jarvinen
Jussi Järvinen

Myyntipäällikkö, NCC Property Development