Viikkotiedote 24/2019

Rajatorpan uuden koulun viikkotiedote 17.6.2019

Työt etenevät kohti juhannusta

Viime viikolla työmaalla aloiteltiin alaslaskettavien alakattojen runkojen tekoa C-lohkon toisessa kerroksessa. Tasoitetyöt saatiin valmiiksi viikon lopussa ja ulko-ovien asennus päästiin aloittamaan. Laatoitustyöt ovat edenneet A-lohkon ensimmäiseen kerrokseen. Myöhemmin alkaviin mattotöihin valmistaudutaan malliasennuksen tekemisellä. Myös pääosin ensimmäisen kerroksen tiloihin tulevasta massalattiasta tehdään mallityö.

1

Alakattovilloja on ehditty liimailla muun muassa kovatyötilaan ja pukuhuoneisiin. Rakennuksen ulkopuolella vesikatolle asennetaan kermitöiden ohessa mm. lumiesteiden jalkoja ja julkisivumuuraus etenee kahden ryhmän voimin.

2

Työmaa on pysynyt kokonaisuudessaan siistinä ja TR -mittausten tulokset edelleen hyvällä tasolla, päälle 98 % tuloksin.