Viikkotiedote 33/2018

Kinnarin koulun viikkotiedote 16.8.2018

Työmaan kuulumiset

Julkisivumuuraustyöt etenevät ensi viikolla koulukujan puolelle ja porraskäytävien korkeiden ikkunoiden lasitukset on aloitettu. Puualumiini-ikkunoiden pellityksistä on pidetty mallikatselmus ja elementtiasennus on loppusuoralla. Myös vesikaton teräsrakenteiden asennukset ja talotekniikkatyöt on aloitettu.

Sisällä muuraustyöt jatkuvat liikuntasalin päädyssä ja WC-ryhmien seinillä. Viime viikolla saatiin valmiiksi ilmastointikonehuoneen korkeiden seinien muuraus 3. kerroksella.

Kipsilevyseiniä on tehty väestönsuojiin ja tällä viikolla aloitettiin lisäksi konehuoneen seinät. Konehuoneessa asennetaan myös raitisilmakammion paroc-seiniä. Pintalattioita jatketaan ensi viikolla. 1. kerroksen E-lohkolla ja 2. kerroksen konehuoneessa.


kinnari1

työmaa1

Muut asiat

Allianssin johtoryhmä kävi työmaavierailulla keskiviikkona 15.8. Työmaa sai kiitosta siisteydestä ja sekä töiden etenemiseen että työjälkeen oltiin tyytyväisiä.

Tällä viikolla Järvenpäässä aloitettiin myös uusi kouluvuosi. Kinnarin koululaiset kerääntyivät työmaamme vieressä sijaitsevalle urheilukentälle, josta koululaiset ohjattiin luokittain uusiin väistötiloihin. NCC:n työmaalta vastaava työnjohtajamme Risto Törmä, allianssin projektipäällikkö Teemu Jaakkola ja työmaainsinööri Pia Rahikainen olivat jakamassa huomioliivejä uusille ekaluokkalaisille turvaamaan näkyvyyttä koulutielle. Liiveissä on selkäpuolelle painettu Kinnarin koulun logo, jonka on suunnitellut Kinnarin koulun oppilas.

Lisäksi NCC:n työmaalta on myös osallistuttu ensimmäisen kouluviikon aikana valtakunnalliseen suojatiepäivystykseen työmaan läheisyydessä sijaitsevan suojatieylityksen kohdalla.



  • Seuraava viikkotiedote ilmestyy torstaina 23.8.