Viikon TR-mittaus tulos: 98,29%

 

Mukavaa perjantaita koululta!

Työnteko on jatkunut totuttuun malliin. Ulkopuolella on tehty 3. kerroksen terassin laudoitus valmiiksi. Olemme saaneet myös saaneet uusia rakennusalan harjoittelijoita työmaalle. Kokeneiden työntekijöidemme kanssa reippaat nuoret ovatkin päässeet jo tekemään monenlaisia työtehtäviä!

 

Ensimmäisessä kerroksessa on saatu viimeisiä alakatto kokonaisuuksia aloitettua. Aulan ja ruokalan tiloihin asennetaan alakattolevyt loppuun, kunhan tekniikka on saatu asennettua.

 

Kotitalousluokissa on saatu kalusteet paikalleen, ja liesituulettimet asennettua. Välitilojen laatoitukset saatiin myös aloitettua. Näihin tiloihin laitetaan myös muista kerroksista tuttua sinisen sävyistä laattaa.

 

Kalusteita asennetaan hyvässä tahdissa myös muualle ensimmäiseen kerrokseen. Työmaalla kalusteasentajien nokkakärryissä on pyöränkello, jotta asentaja voi varoittaa muita kulkijoita työntäessään kalusteita pitkin työmaan käytäviä. Näin he välttyvät vahingossa osumasta toisiin työntekijöihin.

 

Aurinkoista viikonloppua!