Viikkotiedote 17/2023

Kuviolaatoitukset valmistumassa

Koripalloaiheiset pesuhuoneiden värikkäät kuviolaatoitukset on valmistumassa. Kuviolaatoitus asennetaan myös pesuhuoneiden lattioihin neljässä eri pesuhuoneessa, kaikki 1 krs:ssa.

Keittiön akryylibetonilattia valmistuu tällä viikolla. Massalattiatyöt jatkuvat sen jälkeen muissa tiloissa.

Maalaustyöt etenevät aikataulun mukaisesti. Pintamaalauksiakin on tehty isolla osalla rakennusta.

Ulko-oviasennus on myös käynnissä.

Pihan tasoituksia tehdään paraikaa viherurakkaa ja asfaltointia varten.

Vesikatto on ollut vettä pitävä jo pitkään ja seuraavaksi aloitetaan pintahuovan asennus.

Alkamassa on myös pääjulkisivun pellitys, jolla julkisivuun tulee lopulliseksi väritykseksi ruskea pinta.

Nykyinen harmaa betonielementtipinta kolmella julkisivulla saa myös ruskean sävyn kun pinta umbra-käsitellään.

Talotekniset asennukset etenevät niin, että areenoita aletaan jo siivota pölystä ennen toukokuuta alkavia tate-urakoitsijoiden keskinäisiä toimintakokeita. 

Monitoimiareenan kattoon on asennettu jo led-valaistus.

Valmistumiseen on aikaa nelisen kuukautta. Viimeistelyohjelman mukaiset tehtävät on käynnistymässä.