Tietoa koronavirustilanteesta

Päivitämme tälle sivulle tietoa koronavirustilanteesta ja sen vaikutuksesta NCC:n toimintaan.

Koronavirustilanne sekä Pohjoismaiden viranomaisten ja hallitusten voimakkaat toimenpiteet ovat haaste koko yhteiskunnalle.

NCC:n tavoitteena on jatkaa toimintaamme ja projektejamme mahdollisimman vähin häiriöin. Yritämme löytää ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin noudattaen samalla viranomaisten rajoituksia ja suosituksia tartunnan leviämisen rajoittamiseksi.

Seuraamme huolellisesti viranomaisten ja hallitusten suosituksia ja ohjeita, ja päivitämme omia ohjeitamme niiden mukaisesti.

Kehotamme kaikkia työntekijöitä huolehtimaan hygieniasta ja jaamme tietoa siitä, miten toimia oireiden ilmetessä.

Varmistamme, että kaikkiin kokouksiin voi osallistua myös virtuaalisesti. Näin vähennämme tartunnan leviämistä mahdollistaen kuitenkin ihmisten osallistumisen kokouksiin.

Kaikki toimistomme ovat avoinna, vaikka monet työskentelevätkin kotoaan käsin nykyisten suositusten mukaisesti.

Töiden jatkuminen NCC:n työmailla

Työt NCC:n työmailla jatkuvat nykyisen aikataulun mukaisesti, ellei muutoksista erikseen ilmoiteta. Noudatamme valmiuslain edellyttämiä toimia ja viranomaisten ohjeistuksia ja edellytämme, että kaikki työmaillamme toimivat samoin. Seuraamme tilannetta koko ajan ja ohjeistamme henkilöstöämme tilannekohtaisesti kaikilla projekteillamme.

Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta teemme yhdessä aliurakoitsijoiden ja tavarantoimittajien kanssa kaikkemme, että projektit etenevät suunnitellusti ja saamme luovutettua ne asiakkaillemme aikataulussa.

Lisätietoa sivulta https://www.ncc.fi/koronaviruksen-aiheuttamat-toimenpiteet-nccn-tyomailla/.