NCC rakentaa Ranuan uuden monitoimitalon

NCC on käynnistänyt Ranuan uuden monitoimitalon rakentamisen. Alkuvuodesta 2022 valmistuvaan puuverhoiltuun taloon tulee päiväkoti, alakoulu, teknisen työn tilat, jakelukeittiö, aula/ruokasali sekä koko kuntaa palveleva kirjasto ja liikuntasali. KVR-urakan arvo on noin 8 MEUR.

Ranuan koulukeskuksessa sijaitsevan monitoimitalon tilojen käyttäjinä tulee olemaan noin 250 lasta ja noin 50 työntekijää. Opetustilat rakennetaan uuden opetussuunnitelman mukaisesti monikäyttöisiksi ja muunneltaviksi. Kirjasto, liikuntasali ja käsityötilat ovat iltaisin myös erilaisten harrasteryhmien käytettävissä. 

- NCC:llä on vahvaa kokemusta koulu- ja oppilaitoshankkeista, joissa yhdessä kehittäminen ja avoin vuoropuhelu ovat hankkeen kulmakiviä. Esimerkiksi Ranuan monitoimitalosta tehdyt mallinnetut suunnitelmat ovat myös opettajien käytössä, minkä avulla tulevat käyttäjät pystyvät jo etukäteen tutustumaan ja liikkumaan virtuaalisesti tiloissa, sanoo NCC:n aluejohtaja Esa Perätalo

Monitoimitalon arkkitehtuurin suunnittelussa lähtökohtana on ollut paikallisen omaleimaisuuden ja luonnon esiintuominen. Muodoltaan rakennus muistuttaa vaaramaisemaa ja koko rakennuksen julkisivu on lehtikuusiverhoiltu. Rakennuksen katolle asennetaan aurinkopaneelit.

- Ranuan kunnan vanhoissa koulutiloissa on ollut sisäilmaongelmia. Oppilaat ja henkilökunta ovat joutuneet muuttamaan useita kertoja ja opetusta on järjestetty jo pitkään erilaisissa väistötiloissa. Liikuntahalli on ollut poissa käytöstä jo useamman vuoden, mikä on vaikeuttanut opetusta ja kuntalaisten harrastustoimintaa. Monitoimitalohankkeen valmistumista odotetaan kovasti, jotta oppilaat ja henkilökunta pääsevät pois väistötiloista turvallisiin, terveellisiin ja nykyaikaisiin tiloihin. Liikuntahalli ja käsityötilat mahdollistavat myös kuntalaisten harrastukset liikuntapiireissä ja kansalaisopiston toiminnassa, kertoo Ranuan kunnan tekninen johtaja Risto Niemelä

Suunnittelussa panostetaan piha-alueen ja työmaan turvallisuuteen 

Piha-alueen ja liikkumisen suunnittelussa on panostettu turvallisten jalankulkureittien sekä leikki- ja ulkoilualueiden luomiseen sekä pyöräilyn tukemiseen. Eri-ikäisille lapsille rakennetaan omat suojaisat piha-alueet, jotka aukeavat lämpimiin ilmansuuntiin.

- Työmaan vieressä sijaitsee Ranuan lukio, yläkoulu sekä väistötiloissa toimiva päiväkoti ja alakoulu. Siksi on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota turvalliseen koulumatkaan ja työmaaliikenteeseen rakennusaikana. Yhdessä koulun ja paikallisten turvallisuustahojen kanssa on esimerkiksi järjestetty turvallisuusaamupäivä, jossa oppilaita opastettiin turvalliseen koulumatkaan ja huomioimaan rakentamisesta aiheutuvaa työmaaliikennettä, NCC:n työpäällikkö Marko Ahvenlampi kuvailee. 

Hankkeessa rakennuttajakonsulttina toimii Rakennuttajatoimisto Promen Oy.
- On hienoa olla mukana kunnalle merkittävässä rakennushankkeessa tavoitteiden asettamisesta alkaen. Hankkeeseen nimetyn kouluhenkilöstön ohella koko kunta on ollut hankkeessa mukana. Hankkeeseen valittu KVR-urakoitsija suunnittelijoineen on jouhevasti ottanut projektin haltuun ja jatkanut asetettujen lähtötietovaatimusten pohjalta työtä kohti toteutussuunnitelmia. Kuokka on jo saatu maahan. Projektista on hyvä fiilis kaikkinensa. Tästä tulee hieno, toimiva ja turvallinen koko Ranuan monitoimitalo, kertoo projektipäällikkö Olli Hautala.

Hankkeen rakentaminen on jo alkanut maanrakennustöillä. Rakennustyöt sisältävät myös nykyisen yläkoulun rakennuksen purkamisen. 3 642 bruttoneliön laajuisen monitoimitalon käyttöönotto tapahtuu vaiheittain, päiväkoti kesäkuussa ja koulu elokuussa 2022.

Lisätietoja:

Esa Perätalo, aluejohtaja, NCC, puh. 0400 921267, esa.peratalo@ncc.fi 

Marko Ahvenlampi, työpäällikkö, NCC, puh. 050 594 6165, marko.ahvenlampi@ncc.fi 

Risto Niemelä, tekninen johtaja, Ranuan kunta, puh. 040 704 9623, risto.niemela@ranua.fi 

Olli Hautala, projektipäällikkö, Rakennuttajatoimisto Promen, puh. 040 842 8624, olli.hautala@promen.fi

Satu Holm-Jumppanen, mediasuhteet, NCC, puh. 050 305 4718, satu.holm-jumppanen@ncc.fi
 

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2019 oli noin 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 15 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.