NCC:n Dome of Visions -paviljonki palaa Lähiöfestiin 23.-29.9.2019

Kolmatta kertaa järjestettävä Lähiöfest tuo tälläkin kertaa yhteen kaupungit, yritykset, yhdistykset, paikalliset toimijat ja asukkaat keskustelemaan lähiöiden tulevaisuudesta. Tapahtumapaikkoina ovat Riihimäki, Kauniainen, Helsinki sekä isäntäkaupunkina toimiva Espoo, joka on syyskuun viimeisen viikon päätapahtumapaikka. NCC:n paviljonki toimii jälleen tapahtumassa ”ideoiden kasvihuoneena”, tällä kertaa Espoon Otaniemessä.

Kestävän kehityksen mukainen yhteiskunta vaatii uutta lähestymistapaa ja yhteistyötä sekä runsaasti innovaatioita.

– NCC toimii aktiivisena keskustelijana ja yhteistyökumppanina lähiöiden kehittymisessä ja muuttumisessa kaupunginosiksi. Lähiöfest tarjoaa erinomaisen tilaisuuden vuorovaikutukselle kaupungin, asukkaiden ja muiden toimijoiden välillä, NCC:n kaupunkikehityksestä vastaava Pekka Kiuru kertoo.

Vuorovaikutukselle tarvitaan myös innostavia paikkoja. Juuri siksi NCC loi Dome of Visionsin keskustelualustaksi. Alkuperäinen Dome of Visions on puusta ja muovista rakennettu geodeettinen kupoli, jonka sisälle mahtuu jopa kaksikerroksinen talo.

Minidome on alkuperäistä Domea puolet pienempi ja helpommin siirreltävä paviljonki. Vuoden 2017 Lähiöfestissä Minidome tarjosi uudenlaisen ja energisoivan ympäristön kestävän kehityksen keskusteluille ja kohtaamisille eri toimijoiden välillä. Tässä “ideoiden kasvihuoneessa” järjestetään tänäkin vuonna erilaisia tapahtumia Lähiöfest-yhteistyökumppaneiden kanssa.

– Lähiöfest tehdään innostamaan, katalysoimaan uusia ideoita kaupunkeihin ja kaupunginosiin. Siihen tarvitaan tiloja. MiniDomeen on jo suunnitteilla monipuolista ohjelmaa, joka on avointa ja maksutonta kaikille, sanoo tuottaja Katja Lindroos Lähiöfestin taustalla olevasta tuotantoyhtiöstä.

Tänä vuonna kaupunki-ilmiö tuodaan kouluihin – ja koulut kaupunkiin

Kolmatta kertaa järjestettävä “Lähiöfest” on tapahtuma, kampanja ja puheenvuoro paikallisuuden puolesta. Kaupunkien suuret kysymykset ratkotaan siellä missä ihmiset asuvat. Se nostaa naapurustot esiin, koska keskustelu kaupunkien tulevaisuudesta kuuluu kaikille.

Lähiöfest matkaa nyt neljään eri kaupunkiin. Isäntäkaupunkina on Espoo, tapahtumakaupunkeina Kauniainen eli Grani ja Riihimäki, ja kampanjassa mukana Helsinki. Vuoden aikana Lähiöfest toimii kuin liikkuva juhla: kevään ja kesän tapahtumien ja yhteisten kokeilujen opit tuodaan yhteen syyskuun viimeisellä viikolla Espooseen, jossa erilaiset työpajat, seminaarit, pop-upit ja yleisötapahtumat levittäytyvät eri puolille kaupunkia.

Vuonna 2019 yhteistyö koulujen kanssa nousee uudelle tasolle. “City Learning” -projektissa etsitään tapoja miten kaupungistuvan maailman teemat ja paikallisuus saadaan lähemmäksi koulua: miten kaupunki voi olla oppimisympäristönä kouluille ja miten kaupungissa toimivat eri tahot – kaupunkien toimialat, yritykset, yhdistykset ja tutkimuslaitokset – voivat olla koulujen tukena.

***

Mikä on Dome of Visions?

Dome of Visionsin inspiraationa oleva kupolirakennelma on amerikkalaisen futuristin ja keksijän, arkkitehti Buckminster Fullerin idea. Hän kehitti sen jo 1940-luvulla. Fuller oli edelläkävijä kritisoidessaan jo tuolloin teollisuuden – ja etenkin rakentamisen – luonnonvarojen haaskaamista.

NCC rakensi ensimmäisen Domensa Tanskaan Kööpenhaminaan idean takana olevan arkkitehti Kristoffer Tejlgaardin kanssa vuonna 2012. NCC:n Dome of Visions on kupolirakennelma puusta ja läpinäkyvästä muovista, 20 metrin halkaisijalla ja 10 metrin korkeudella. Kupoli toimii sääolosuhteilta suojaavana kuorena sen sisäpuolella olevalle puutalolle ja kaupunkiviljelmille. Dome of Visions on tilapäinen ja siirrettävä, kestävään kaupunkikehitykseen liittyvien ideoiden kohtaamispaikka ja rohkeiden ratkaisujen kokeilualusta.

Isojen Dome of Visionsien lisäksi NCC on rakentanut myös halkaisijaltaan puolet pienemmän paviljongin ns. Minidomen. Paviljonkia käytetään seminaareihin, esityksiin ja näyttelyitä varten.

Vuoden 2017 Lähiöfestissä Dome of Visions toimi koko viikon ajan tapahtuman keskus-hubina. Domessa muun muassa mietittiin, miten rakennusalan tulisi edesauttaa ilmastonmuutoksen hillintää, jaettiin Sitran tietoiskuja resurssiviisaudesta, esiteltiin Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden töitä lähiöiden aukioiden elävöittämiseksi, keskusteltiin kaupungin muutoksesta Image-lehden johdolla, katsottiin yhdessä Docventures-ohjelman dokumenttia sekä nautittiin musiikkiesityksistä, ääniterapiasta ja joogasta.

Lähiöfest 2019

Lähiöfest järjestetään vuonna 2019 kolmatta kertaa. Isäntäkaupunkina syyskuussa on Espoo, tapahtumakaupunkeina toukokuussa ovat Riihimäki ja Kauniainen ja kampanjassa mukana on myös Helsinki. Festivaalin tuottaa Urban Practice Oy. Pääyhteistyökumppaneita ovat NCC, Innovarch ja K-Market, sisältökumppaneita mm. Aalto-yliopisto, Arkkitehtuurimuseo, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus, Yhteismaa, Maptionnaire ja Treamer.

MiniDome sijaitsee Otaniemessä Lähiöfest-viikolla 23.–29.9.2019.

Aalto-yliopiston kampuksella Espoon Otaniemessä, jossa se on eri yhteistyötahojen käytettävissä. MiniDome on myös näyttelytilana Lähiöfestin kansainvälisessä pääseminaarissa 'People-Driven City', joka järjestetään perjantaina 27.9. Dipolissa.

Lisätietoja:
Satu Holm-Jumppanen, mediasuhteet, NCC, p. 050 305 4718, satu.holm-jumppanen@ncc.fi 
Katja Lindroos, Lähiöfest2019 tuottaja, p. 050 354 1411, katja@lahiofest.fi

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2018 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 16 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä