NCC käynnistää Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 uudisrakentamisen ensimmäisen vaiheen

NCC aloittaa Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -sairaalaprojektin ensimmäisen vaiheen rakentamisen Oulussa. Marraskuussa 2017 allekirjoitetun sopimuksen jälkeen tehtyjen uusien suunnitelmien myötä NCC:n osuus allianssimallilla toteutettavasta hankkeesta on kasvanut noin 35 MEUR ja on nyt yhteensä noin 109 MEUR. Asiakkaana on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.

– Hienoa päästä siirtymään tuotantovaiheeseen! Rakennuksen suunnitelmat muuttuivat täydellisesti ja allianssi on neuvotellut kokonaan uudet tavoitteet. Olemme ylpeitä päästessämme rakentamaan uutta sairaalaa, toteaa NCC:n maajohtaja Mika Soini.

Projektiin kuuluu Tulevaisuuden sairaala OYS 2030- projektin ensimmäisen vaiheen rakennus. Urakkaan kuuluvia purkutöitä on tehty alueella jo vuodesta 2017 ja viimeiset purut tehdään vuoden 2019 alussa, jonka jälkeen varsinaiset rakennustyöt aloitetaan maaliskuussa 2019. Sairaalarakennukset valmistuvat vuoden 2023 loppuun mennessä.

Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi uuden sairaalan ensimmäisen vaiheen rakentamiselle poikkeusluvan marraskuussa, Kontinkankaan kaavamuutos vahvistettiin joulukuussa ja purkulupa saatiin joulukuussa.

– Nyt kun vielä saatiin rakennuslupa ja sopimus allekirjoitettua, niin pääsemme lopultakin aloittamaan tämän valtavan savotan, toteaa Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampio.

Lisätietoja
Mika Soini, maajohtaja, NCC, puh. 010 507 8711, mika.soini@ncc.fi
Kari-Pekka Tampio, Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -ohjelmajohtaja, puh. 040 151 4005, kari-pekka.tampio@ppshp.fi
Laura Saraste-Mäkinen, viestintäjohtaja, NCC, puh. 0400 764 148, laura.saraste-makinen@ncc.fi

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2017 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.800.  NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.