NCC rakentaa FinCapille asuntoja Kuopioon

NCC on solminut FinCap Fund I:n kanssa sopimuksen As Oy Kuopion Laaksonhaltijan rakentamisesta. Hanke on NCC:n kehityshanke, jonka toteutusmalli ja asuntokokonaisuus on rakennettu yhteistyössä FinCapin kanssa laadukkaaksi kokonaisuudeksi vastaamaan alueen kysyntään.

As Oy Kuopion Laaksonhaltijaan rakennetaan 76 kotia, jotka täydennetään monipuolisilla yhteistiloilla ja esimerkiksi taloyhtiön omalla kuntosalilla. Lisäksi rakennuksen yhteyteen rakennetaan asuntoja suoraan palveleva monitasoinen parkkihalli. Työt on aloitettu ja kohteen arvioidaan valmistuvan lokakuussa 2018.

- Kohde täydentää erinomaisesti rahaston asuntotarjontaa ja Kuopion kehitys ja kasvu tukee alueen aktiivista rakentamista, jossa haluamme olla mukana. Kohde on jatkumoa NCC:n kanssa tehdylle yhteistyölle, jonka uskomme poikivan myös uusia kohteita alueelle, kommentoi hankekehityspäällikkö Juha Kivimäki FinCapiltä.

- On ilo todeta, että varhaisessa suunnitteluvaiheessa aloitettu yhteistyö NCC:n ja FinCapin välillä on tuottanut aidosti lisäarvoa kohteelle. Tästä lisäarvosta hyötyvät ennen kaikkea tulevat asukkaat. Tarkoituksemme on työskennellä jatkossakin yhdessä vastataksemme Kuopion jatkuvaan asuntotarpeeseen, kommentoi NCC:n hankekehityspäällikkö Jani Pakarinen.

Lisätietoja:
Jani Pakarinen, hankekehityspäällikkö, NCC, puh. 050 443 5077
Juha Kivimäki, hankekehityspäällikkö, FinCap Oy, puh. 040 669 4669

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.