NCC toteuttaa VVO:lle asuntoja Kuopioon ja Helsinkiin

NCC ja VVO ovat allekirjoittaneet sopimukset yhteensä 238 vapaarahoitteisen vuokra-asunnon rakentamisesta Kuopion Puijonlaaksoon ja Helsingin Laajasaloon. Sopimuksen arvo on noin 40 miljoonaa euroa. Kohteiden rakentaminen alkaa välittömästi ja asunnot valmistuvat vaiheittain vuosien 2015 ja 2016 aikana.

Molemmat hankkeet toteutetaan uusille alueille, joiden kehittämisessä NCC on ollut mukana kaupunkien järjestämistä kaavakilpailuista alkaen, ja asemakaavat on laadittu yhteistyössä kaupunkien kanssa ns. kumppanuuskaavamallilla.

- Kuopioon ja Helsinkiin käynnistyvät kohteet ovat palveluvalikoimaltaan Lumo-koteja, joita rakennutamme strategiamme mukaisesti tuhat vuosittain, sanoo kiinteistökehitysjohtaja Kim Jolkkonen VVO-yhtymästä.

- Olemme tyytyväisiä yhteistyöhön VVO:n kanssa. Nyt tehdyt sopimukset avaavat kahden uuden asuinalueen toteuttamisen ja takaavat monipuolisen asuntotuotannon syntymisen alueille. NCC tulee jatkossakin panostamaan monipuoliseen asuntotuotantoon sekä hyviin kumppanuksiin niin asuntosijoittajien kuin kaupunkien kanssa, kommentoi maajohtaja Juha Korkiamäki.

Lisätietoja:
Maajohtaja Juha Korkiamäki, NCC Asuminen, p. 050 538 4663
Kiinteistökehitysjohtaja Kim Jolkkonen, VVO-yhtymä Oyj, p. 0400 243 144

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2013 oli 6,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä. ncc.fi (http://www.ncc.fi)

VVO-yhtymä Oyj on johtava kiinteistöjen omistamiseen ja asuntojen vuokraukseen erikoistunut yritys, jolla on yli 40 000 vuokra-asuntoa 42 paikkakunnalla Suomessa. VVO- ja Lumo-kodit ovat osa VVO-konsernia. Lumo sisältää koko ajan kehittyvän ja laajenevan asumisen lisäpalveluiden valikoiman. Koko asunto-omaisuuden käypä arvo on yli 3,4 miljardia euroa. www.vvo.fi  www.lumo.fi