Lahden kansanopisto haluaa yhden katon alle - NCC kumppaniksi Harjukadun kaavakehitykseen

Lahden kansanopisto on solminut NCC Suomi Oy:n kanssa sopimuksen, joka käynnistää asemakaavan muutoksen haun opiston päärakennuksen tontille Harjukatu 46:een. Tavoitteena on laatia tontin rakentamattomalle osalle kehittämissuunnitelma sekä mahdollistaa päärakennuksen käyttötarkoituksen muutos.

Nyt solmittu sopimus vahvistaa kansanopiston taloudellisia edellytyksiä jatkaa sivistyspalveluiden tuottamista niiden laadusta tinkimättä. Samalla opisto haluaa varmistaa päärakennuksen arvon mukaisen uuden käytön. Uutta käyttäjää kansanopisto etsii aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti yhdessä nyt laaditun sopimuksen teossa avustaneen Arviointitoimisto Oy:n kanssa.

Harjukadun tontin keskeinen sijainti ja lyhyet etäisyydet palveluihin mahdollistavat alueen kehittämisen monimuotoisena.  Alue soveltuu sijaintinsa ja saavutettavuutensa puolesta eri-ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville asukasryhmille. Alueen rakentamisessa huomioidaan paikan historia.

”Harjukatu on merkittävä osa Lahden kaupunkikuvaa ja kansanopiston toiminta on kuulunut paikkaan erottamattomasti. Osittain näistä lähtökohdista ja kansanopiston visioonkin pohjautuen NCC tutkii osaan uudisrakentamista osallistuttavaa ja aktiivista ryhmärakentamismallia perinteisen perustajaurakoinnin sijasta. NCC näkee mahdollisuutena samalla selvittää pääterveysaseman saavutettavuuden parantamista kevyen liikenteen osalta ”, kertoo NCC:n hankekehityspäällikkö Juha Heijala

Lahden kansanopistolle toimitilojen uudelleenjärjestely on panostus tulevaisuuden opetustoimintaan. ”Kansanopiston ydintehtävä on vapaa sivistystyö. Sen säilyminen muuttuvassa yhteiskunnassa tulee ensisijaisesti turvata. Harjukadun miljöön muuttuminen ja kiinteistöstä luopuminen ovat opistolle suuria muutoksia, mutta rakennetun ympäristön kehityksen näkökulmasta luopumispäätös on vastuullinen teko”, sanoo Lahden kansanopiston rehtori Petri Pullinen.

Päärakennuksen lisäksi opiston toinen koulurakennus, Lahden entinen kansakoulu osoitteessa Vuorikatu 13 on myynnissä. Kansanopisto etsii parhaillaan uusia toimitiloja, joihin opiston toiminta voitaisiin keskittää.

Lisätietoja:
Juha Heijala, hankekehityspäällikkö, NCC, puh. 050 357 5096
Petri Pullinen, rehtori, Lahden Kansanopisto, puh. 040 835 1531

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.