NCC asfaltoi Helsingin satamia

NCC on tehnyt sopimuksen Helsingin Satama Oy:n kanssa satama-alueiden asfalttiurakoinnista. Länsi-Satamaan ja Vuosaaren satamaan levitetään yhteensä noin 32 000 tonnia asfalttia.

Suurin osa päällystyksestä tulee Länsi-Satamaan, jossa rakennetaan parhaillaan Länsiterminaali 2:n laajennusta.

- Asfaltointi Länsi-Sataman laajennuksessa tehdään kahdessa vaiheessa. Satamaan johtava Tyynenmerenkatu on lisäksi oma työmaansa. Työskentelyssä saa olla tarkkana, sillä ensimmäisessä vaiheessa päällystämme keskellä rakennustyömaan liikennettä ja toisessa vaiheessa alue on jo avattu laivamatkustajaliikenteelle, kertoo aluepäällikkö Lauri Saarinen.

Lisätietoja: 
Lauri Saarinen, aluepäällikkö, NCC Industry, p. 010 507 6623
Pekka Haikonen, rakentamispäällikkö, Helsingin Satama Oy, p. 050 530 5000

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2015 oli 6,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.