NCC myi As Oy Turun Puulinnan OP-Vuokratuotto-erikoissijoitusrahastolle

OP-Vuokratuotto on ostanut NCC:n perustaman As Oy Turun Puulinnan koko osakekannan. Yhtiö rakennuttaa NCC:llä uusia vuokra-asuntoja Linnanfältin modernille puukerrostaloalueelle. Kaupan arvo on 16,5 miljoonaa euroa.

Kerrostalohankkeen valmistelu on käynnissä ja varsinaiset rakennustyöt alkavat lokakuussa. Yhtiöön kuuluu kaksi kerrostaloa, joihin tulee 94 korkeatasoista vuokra-asuntoa ja pihakannen alle rakennettava autohalli. Puulinna valmistuu Linnanfältin kortteliin 56 keväällä 2018. Kaavan mukaisen puukerrostalon on suunnitellut Schauman Arkkitehdit Oy, pääsuunnittelija on Niklas Kronberg.

– Olemme kolmen viimeisen vuoden aikana käynnistäneet kymmeniä asuinrakennushankkeita, mutta Turun Puulinna on OP-Vuokratuoton ensimmäinen puurakenteinen kerrostalohanke. Pitkäaikainen yhteistyö NCC:n kanssa luo vahvat edellytykset hankkeen onnistuneelle toteutukselle. Laadukkaat asunnot tulevat vastaamaan yhä kasvavaan vuokra-asuntokysyntään Turussa, rahaston salkunhoitaja Antero Tenhunen OP Kiinteistösijoitus Oy:stä sanoo.

Linnanfältti suunniteltiin vuonna 2008
Linnanfältti on 8,5 hehtaarin puutaloalue Linnankadun varrella, Merikeskus Forum Marinumia vastapäätä. Turun kaupunki järjesti alueesta Moderni puukaupunki -kilpailun vuonna 2008, jonka NCC yhteistyökumppaninsa kanssa voitti, ja jonka pohjalta laadittiin asemakaavamuutos. Alueella on muutamia suojeltuja rakennuksia, joten korttelin uuteen ilmeeseen kuuluu uutta ja vanhaa.

– Linnanfältin monivaiheinen kehitystyö on saatu vihdoin päätökseen ja alueen rakentaminen saadaan nyt alkuun. Olemme erityisen iloisia, että saamme olla mukana tällaisessa merkittävässä kaupunkikehityshankkeessa, jossa rakennetaan kestävän kehityksen ajatuksella, NCC Buildingin Turun aluejohtaja Esa Lehmusvuori sanoo.

Lisätietoja:
Aluejohtaja Esa Lehmusvuori, NCC, p. 050 590 8583
Salkunhoitaja Antero Tenhunen, OP, p. 0500 848 486
Viestintäjohtaja Merja Alastalo, NCC, p. 050 316 5887

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2015 oli 6,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.