Ydinkeskustassa asutaan vahvimmin kuplassa, kertoo tuore kysely

Korkean ja alhaisen ansiotason alueilla on selvä ero siinä, kuinka paljon ihmisiä tunnetaan muunlaisilta asuinalueilta. Asia käy ilmi rakennusyhtiö NCC:n pohjoismaisesta Inclusive city -kyselystä, jonka mukaan korkean ansiotason alueille kaksi kolmesta eli 63 prosenttia asukkaista tuntee vain samanlaisilla asuinalueilla eläviä. Alhaisemman tulotason alueilla luku on 52 prosenttia.

“Tulos vahvistaa käsitystä siitä, että aika moni ihminen elää kuplassa saman mielisten kanssa. Ydinkeskustassa asuvat seurustelevat useimmiten muiden ydinkeskustassa asuvien kanssa. Pohjoismaisittain vertailtuna Suomi ei juuri eroa Ruotsista ja Norjasta, Tanskassa sen sijaan kuplailmiö näyttäisi olevan huomattavasti vähäisempää”, toteaa NCC:n kaupunkikehityksen projektipäällikkö Laura Majoinen.

Asumiskustannusten nousu helsinkiläisten suurin huoli

Helsingin seudun kehityksestä kysyttäessä vastaajat olivat erityisen huolissaan kasvavista asumiskustannuksista ja tiettyjen ryhmien lisääntyneestä riippuvuudesta sosiaalihuollosta. Erittäin huolissaan kasvavista asumiskuluista oli 45 % vastaajista ja melko huolissaan 36 %. Huoli kalvaa siis kahdeksaa ihmistä kymmenestä.

Sosiaalihuollon asiakaskunnan kasvusta erittäin huolissaan on 42 % ihmisistä ja melko huolissaan 41 %.

“Suomessa ollaan muita Pohjoismaita tyytymättömämpiä yhteiskunnan nykyiseen kehitykseen. Esimerkiksi asumiskustannusten nousu, sosiaaliturvariippuvuus ja työttömyys huolettavat jopa kahdeksaa ihmistä kymmenestä, mikä on selvästi muita pohjoismaalaisia enemmän”, Majoinen kertoo.

Seitsemän kymmenestä suomalaisesta on huolissaan asuinalueiden lisääntyneestä eriytymisestä, mikä on merkittävästi suurempi luku kuin norjalaisten ja tanskalaisten vastaajien parissa.

Kaikista vastaajista joka neljäs uskoo, että itsellä ei ole varaa jäädä enää tulevaisuudessa omalle asuinalueelleen.

“Ydinkeskustassa asuvista jopa joka kolmas uskoo, ettei heillä ole varaa jäädä tulevaisuudessa nykyiseen paikkaan. Moni ei kuitenkaan voisi kuvitella asumista ydinkeskustan ulkopuolella. Siinä on suuri haaste kaupunkikehitykselle, kuinka luoda viihtyisiä ja kohtuuhintaisia asuinalueita kaikille”, Majoinen sanoo.

United Minds -tutkimuslaitoksen digitaalinen kysely tehtiin Cint’in verkkopaneelin kautta 12.4.-12.5.2017 eri Pohjoismaissa runsaalle 4000 ihmiselle. Kyselyyn vastasi 1123 suomalaista.

Lisätietoja:

Laura Majoinen, projektipäällikkö, kaupunkikehitys ja maankäyttö, NCC, p. 050 527 3261, laura.majoinen@ncc.fi   
Laura Saraste-Mäkinen, viestintäjohtaja, NCC, p. 0400 764 148, laura.saraste-makinen@ncc.fi

http://www.theinclusivecity.com/

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.