Dome of Visions on ideoiden kasvihuone

Kestävän kehityksen mukainen yhteiskunta vaatii uutta lähestymistapaa ja yhteistyötä sekä runsaasti innovaatioita. Vuorovaikutukselle tarvitaan innostavia paikkoja. Juuri siksi NCC loi Dome of Visionsin. Se on kohtaamispaikka, joka kutsuu ihmiset keskusteluun kestävän kehityksen ympärille.

Dome of Visions on paikka, jossa voidaan vaihtaa rohkeita ideoita, käydä innostavia keskusteluita ja esittää uusia ehdotuksia. Meillä on vahva visio siitä, että voimme uudistaa alaa ja tarjota parempia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Dome of Visionsin kautta haastamme itsemme ja inspiroidumme tilasta ja keskusteluista samalla tavoin kuin vierailijat.

Rakenne jättikupolin takana

Dome of Visions on kupolirakennelma puusta ja läpinäkyvästä muovista, 20 metrin halkaisijalla ja 10 metrin korkeudella. Kupoli toimii sääolosuhteilta suojaavana kuorena sen sisäpuolella olevalle puutalolle ja kaupunkiviljelmille. Tavoitteena on, että rakennus olisi passiivilämmitteinen ja omavarainen siellä kasvatettavien syötävien kasvien osalta. Rakennus on siirrettävissä ja ajatuksena on, että se voidaan sijoittaa hyödyntämättömille, tyhjänä seisoville paikoille kaupunkitilassa. Materiaaleja ja tekniikkaa testataan sisällä olevassa talossa ja sen ulkopuolisessa ilmastovyöhykkeessä.

Inspiraationlähde Dome of Visionsille on maailmankuulu futuristi ja keksijä, arkkitehti Buckminster Fuller. Fullerin villeimpiin suunnitelmiin kuului koko Manhattanin peittäminen geodeettisen kupolin alle 1960-luvulla. Arkkitehti Kristoffer Tejlgaard inspiroitui Fullerin visiosta, kun hän piirsi Dome of Visions 1.0:n Kööpenhaminaan, jossa se herätti suurta huomiota avajaisissaan vuonna 2013. Tukholmaan ja Aarhusiin vuosina 2015 ja 2016 rakennetuissa Dome of Visions 2.0 ja 3.0:ssa Tejlgaard on kiinnittänyt erityisesti huomiota materiaalikäytön tehokkuuteen viedessään kestävän kehityksen arkkitehtuurin uudelle tasolle. Vuonna 2017 Tukholman Dome siirrettiin Göteborgiin.

Lähiöfest2017 sai Dome of Visions -paviljongin

Isojen Dome of Visionsien lisäksi NCC on rakentanut myös halkaisijaltaan puolet pienemmän paviljongin. Se rakennettiin Ruotsin Almedalsveckania varten 2015, ja se on siitä lähtien pystytetty uudelleen joka vuosi. Dome of Visions -paviljonkia käytetään seminaareihin, esityksiin ja näyttelyitä varten. Sen sisällä ei ole taloa, mutta se voidaan sisustaa esimerkiksi kasveilla, puulla, istumapaikoilla ja puhujakorokkeella. Paviljonki oli 25.9. – 1.10.2017 Helsingin Teurastamon alueella Kalasataman kupeessa Lähiöfestivaalia varten.

Lähiöfestivaali2017 oli kymmenessä Helsingin lähiössä ja kaupunginosassa järjestettävä kaupunkifestivaali, jonka aiheina olivat mm. kaupunkikehitys ja lähiöiden tulevaisuus. NCC toimi yhtenä festivaalien yhteistyökumppanina. Dome of Visions -paviljongissa järjestettiin Lähiöfestivaaliviikon aikana useita kutsuvierasseminaareja. Muina aikoina paviljonki oli avoinna yleisölle. Samalla oli mahdollisuus tutustua Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden näyttelyyn.