Uutiset

NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2015 oli 6,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000.


NCC toteutti Suomen ensimmäisen BREEAM-korjauskohteen

Arvosana Good myönnettiin Lahden Duo II:lle.

Aberdeen Asset Managementin hallinnoiman AREFF-rahaston omistama ja NCC:n peruskorjaama toimistorakennus Lahden Duo II on ansainnut ensimmäisenä korjausrakennuskohteena Suomessa BREEAM-ympäristösertifikaatin.

Arvosana Good myönnettiin Lahden pääkadulla sijaitsevalle kuusikerroksiselle toimitilakohteelle 1.6.2012. Korjausrakentaminen aloitettiin vuonna 2010, ja se saatiin päätökseen 2011. Arvioinnin suoritti rakennussuunnittelun monialayritys Optiplan Oy, jolla on lisenssi BREEAM-arviointiin.

- Ympäristösertifioinnin suurimpana haasteena oli itse vaatimusten täyttämisen lisäksi saada riittävän kattava ja laadukas todistusaineisto arvioinnin tueksi, Optiplanin energia- ja ympäristöpalvelujen yksikön johtaja Kimmo Liljeström toteaa.

BREEAM on maailmanlaajuinen viisiportainen ympäristöluokitusjärjestelmä, jonka pisteytysmenetelmällä voidaan arvioida rakennuksen ympäristövaikutuksia. BREEAMin vaatimukset ovat korkeat, sillä vain muutama yksittäinen kohde maailmassa on saavuttanut ylimmän Outstanding-arvosanan.