Uutiset

NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2015 oli 6,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000.


  • Ison Omenan laajennus - havainnointikuva yö
  • Ison Omenan laajennus - havainnointikuva käytävä

Ison Omenan laajennus etenee, suurin osa liiketiloista vuokrattu

Kauppakeskus Iso Omena laajenee ja siitä on tulossa yksi pääkaupunkiseudun merkittävimmistä kaupan ja palveluiden keskuksista. Keskuksen liiketiloihin on kohdistunut vahva kysyntä ja ensimmäisen laajennusvaiheen liiketiloista suurin osa on jo vuokrattu. Liiketilojen toteutus etenee vauhdilla ja ensimmäisen laajennusvaiheen avajaisia vietetään elokuussa 2016.

– Kauppakeskuksen tarjonnasta muodostuu monipuolinen ja mielenkiintoinen. Bussiterminaalitason nopean palvelun liiketilat on lähes täyteen vuokrattu. Muihin kerroksiin on tehty myös runsaasti vuokrasopimuksia ja neuvotteluja käydään parhaillaan useiden toimijoiden kanssa. Vajaan vuoden kuluttua tiloissa käydään kauppaa, joten nyt on oikea hetki tulla katsomaan tiloja ja varata oma paikka keskuksesta, kehottaa NCC Property Development Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Hannu Översti.

Ensi elokuussa avautuvan laajennusvaiheen kaupan ja palveluiden toiminnot sijoittuvat useaan kerrokseen. Bussiterminaalitasolle julkisen liikenteen välittömään läheisyyteen on tulossa mm. seuraavia toimijoita: Fazerin leipomomyymälä, Subway, Kung Food Panda, Picnic, Kotipizza, Jungle Juice Bar, R-kioski, Karkkitori, RAY:n Pelaamo, eläintarvikeliike sekä K-Market. Ensimmäiseen ja toiseen kerrokseen on tulossa runsas kattaus muotia, asusteita, ravintoloita sekä erityyppisiä palveluita. Muodin toimijoista mm. Hennes & Mauritz on uudistamassa myymälänsä laajennusosaan. Kolmanteen kerrokseen sijoittuvat Espoon kaupungin julkiset palvelut sekä niitä tukevat toiminnot.

– Keskuksen ensimmäisen laajennusosan kehittäjänä on hienoa huomata kauppakeskuksen vetovoima kaupan toimijoiden keskuudessa. Teemme houkuttelevaa ja viihtyisää keskusta kuluttajille Espoon ostovoimaisimmalla alueella, jonne jatkossa pääsee myös metrolla, kertoo yksikön johtaja Jukka Manninen NCC Property Development Oy:stä.

Lisätietoja:
Hannu Översti, myynti- ja markkinointijohtaja, NCC Property Development Oy, p. 010 507 5694, hannu.oversti@ncc.fi
Jukka Manninen, yksikön johtaja, NCC Property Development Oy, p. 010 507 5294, jukka.manninen@ncc.fi