Sulje
Hae sanalla:

Pirkka Pikkarainen

Työnjohtaja

Päästyäni ylioppilaaksi lähdin opiskelemaan rakennusinsinööriksi Vaasan Ammattikorkeakouluun. Neljän vuoden tuotantopuolen opintojen jälkeen valmistuin keväällä 2007. Lopputyöni NCC:lle tein rivitalotyömaan logistiikan kehittämisestä. Idea tähän syntyi työnjohtoharjoittelun aikana, kun seurasin oman työmaan toimintaa.

Rakennusinsinöörin tutkinnon perusteella sain myös heti valmistuttuani paikan TKK:lle rakennustekniikan diplomi-insinöörin tutkintoon. Opiskelu kuuluu suunnitelmiin siis jatkossakin.

Pirkka
Pirkka on tyytyväinen tuotannon monipuolisiin hommiin.
 
 

Työharjoittelu haastava ja opettavainen kokemus

Aloitin NCC-urani hakemalla työnjohtoharjoitteluun asuntorakentamiseen. Ilokseni sainkin paikan Helsingin Tapanilasta, rivitaloyhtiö Gardenian työmaalta. Suoritin siellä myös ammattikorkeakoulun pakollisen työharjoittelun. Aloittavalle työnjohtajalle 27 asunnon ja 9 rivi- ja paritalon kokonaisuus oli haastava ja opettavainen kokemus. Erittäin ammattitaitoisen ja yhteistyökykyisen vastaavan työnjohtajan alaisuudessa sain omia tehtäviä johdettavikseni.

Valmistuttuani insinööriksi pääsin mukaan NCC:n työnjohtajien joukkoon. Ensimmäinen tosikoitokseni onkin toinen rivitaloyhtiö Tapanilassa, Magnolia. Tehtäviini kuuluvat ensisijaisesti runkotöiden johtaminen sekä työnjohtajan toimenkuvaan kuuluvat lukuisat muut mielenkiintoiset tehtävät.

Antoisinta NCC:ssä on ollut mielenkiintoiset ja vaihtelevat työt ja työtehtävät, erittäin mukavat työkaverit ja tietenkin työmaan hurtti huumori. Tulevaisuuden visiona on jatkaa samalla linjalla ja olla mukana tuotannon monipuolisissa tehtävissä jatkossakin.

Vapaa ajalla monessa mukana

Vapaa-ajalla harrastan mm. moottoripyöräilyä, jalkapalloa, sulkapalloa sekä kalastusta. Näitäkin harrastuksia NCC:n kunnonrakentajat tukevat, ja moottoripyörän talvisäilytyspaikkaakaan kysellessä ei toivetta tyrmätty. Jalkapalloa pelaamme kesällä joka viikko harrastesarjoissa ja osallistumme turnauksiin. Sulkapallolle on varattu oma viikoittainen vuoro ja kalastusretkille lähdemme aina isolla NCC-porukalla.



 

YHTEYSTIEDOT

NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

Takaisin

 


Kerro kaverille Jaa tämä sivu
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Pirkka Pikkarainen."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun