
NCC toteuttaa tyytyväisten asiakkaiden työympäristöjä, jotka auttavat saavuttamaan ainutlaatuisia tuloksia, kuten lisäämään yrityksen vetovoimaa, kilpailukykyä, henkilöstön työhyvinvointia ja tuottavuutta. Pyrimme olemaan palvelukykyisin toimitilojen tekijä. Työskentelemme yhdessä asiakkaan kanssa parhaiden tilaratkaisujen löytämiseksi ja pystymme ratkaisemaan vaativatkin erityistoiveet. Asiakkaamme kertovat nyt, miten.

Talousjohtaja Eija Yletyinen,
Mercuri International Oy
"Vaihtoehtoja oli kaksi: remontti tai muutto. Valitsimme muuton. Uudet tilat toivat meille paitsi uutta toiminnallisuutta, myös uutta energiaa", talousjohtaja Eija Yletyinen Mercuri International Oy:stä sanoo.
"Vanhat toimitilamme Lauttasaaressa olivat remontin tarpeessa. Pintaremontin olisimme voineet toteuttaa, mutta suurimpiin haasteisiin, kuten ilmastointiin, lämmitykseen ja valaistukseen emme olisi päässeet vaikuttamaan", Yletyinen kertoo.
"Kartoitimme tarjontaa ja lopulta meillä oli kiikarissa kolme kohdetta. Falcon Business Parkin tilat tuntuivat näistä omimmilta. Tilat istuvat tarpeisiimme hyvin".
Muuttopäätös viime vuonna 40 vuotta täyttäneelle ja 40 vuotta Helsingissä toimineelle valmennus- ja konsultointiyritykselle ei ollut ihan yksinkertainen. Korkein muuttokynnys oli kaupungin vaihtaminen Helsingistä Espooseen. Vaikka matka Lauttasaaren toimitiloista Espoon Falconiin oli kilometreissä lyhyt, henkisesti etäisyys tuntui paljon pidemmältä.
"Mietimme paljon, mitä muutto vaikuttaa asiakassuhteisiin. Koska kyse on lopulta saavuttavuudesta, hyvistä liikenneyhteyksistä ja parkkipaikkojen saannista, totesimme, ettei ongelmaa ole", Yletyinen sanoo.
"Muutimme lokakuussa 2008, ja kaikki on sujunut hienosti. Myös asiakkaamme ovat suhtautuneet muuttoon pelkästään myönteisesti".
Mercuri toimii Falconissa kahdessa kerroksessa. "Asiakastilat ja työtilat on saatu omiin kerroksiin, mikä on toiminnallisesti hyvä asia", Yletyinen kiittää.
"Uudet tilat vaikuttavat paljon avarammilta korkean sisääntuloaulan ja valoisuuden ansiosta, vaikka neliöitä on saman verran kuin ennenkin".
Mercurille räätälöityjä ratkaisuja ovat mm. sisäportaat, neuvotteluhuoneet sekä oma kahvila-keittiötila. "Kahvio toimii henkilökunnan sosiaalitilana ja kohtaamispaikkana. Tähän olemme todella tyytyväisiä".
Mercuri pääsi vaikuttamaan suunnittelussa myös toimitilojen värimaailmaan, jolloin perusharmaa vaihtui vaaleaksi. Suunnittelussa oli mukana konseptisuunnittelija Margit Sjöroos, joka on kehittänyt Stress Free Area® -konseptin, jota on sovellettu NCC:n toimitiloissa.
"Viimeistely on vielä työn alla. Toimimme näin jonkin aikaa ja tarkistamme tilanteen aika ajoin. Pitääkö esimerkiksi valaistukselle tai akustiikalle tehdä jotakin?", Yletyinen kertoo.
"Avokonttorissa työrauhan varmistaminen on tärkeää. Äänet eivät saa kantaa horisontaalisesti tilan päästä päähän. Tarvitaan ääntä katkaisevia ratkaisuja ja pehmentäviä materiaaleja".
Mercuri International Oy toimii Falcon Business Parkin Tinnu-talossa, Vaisalantie 2, Espoo
Täältä löydät valmiit tai lähitulevaisuudessa valmistuvat toimitilat.


