Sulje
Hae sanalla:

NCC rakentaa Aalto-yliopistolle Tilaa Otaniemeen

Aalto-yliopisto ja NCC Property Development Oy ovat tehneet sopimuksen Falcon Business Parkin neljännen rakennuksen, Gentin, rakentamisesta ja vuokraamisesta.

6.5.2010

Gentti-rakennus valmistuu elokuussa 2011. Ensimmäiset muuttajat tulevat Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun päärakennuksesta, jonka lähes 40.000 neliön tilojen peruskorjaus aloitetaan 2011.

Gentti on Falcon Business Parkin neljäs ja viimeinen osa. Rakennuksessa on kuusi kerrosta ja tilojen yhteismäärä on noin 6.900 neliötä. Autopaikat tulevat pääasiassa rakennuksen alle tehtävään pysäköintihalliin. Falcon sijaitsee Espoossa osoitteessa Vaisalantie 8, aivan Kehä I:n Otaniemen puoleisen osan varrella.

- Toimintojen eheän jatkuvuuden kannalta on erittäin tärkeätä, että voimme keskittää peruskorjauksia väistäviä toimintoja yhteen paikkaan. Pelkästään Otaniemessä on Aalto-yliopiston käytössä 33 toimipistettä. Valintaa helpotti se, että Falcon Business Park liittyy sekä toiminnallisesti että arkkitehtonisesti kiinteästi Otaniemeen, Aalto-yliopiston kiinteistöpäällikkö Raija Valtiala toteaa.  

NCC on aloittanut tänä vuonna neljän uuden Business Park –rakennuksen rakentamisen pääkaupunkiseudulle. Falconin lisäksi rakennustyöt ovat käynnissä  Vantaan Aviapoliksen Airport Plazassa sekä Leppävaaran Polariksessa ja Albergassa. Kaikki uudet tilat sertifioidaan Breeam-ympäristöluokituksen mukaisesti ja niiden energiatehokkuus nousee A-luokkaan.

***

Aalto-yliopisto on teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan uusi monialainen tiede- ja taideyhteisö. Vuoden alussa siihen yhdistyivät säätiöpohjaiseksi yliopistoksi Helsingin kauppakorkeakoulu (HSE),Taideteollinen korkeakoulu (TaiK) ja Teknillinen korkeakoulu (TKK). Uusi yliopisto rakentuu suomalaisille vahvuuksille ja sen päämääränä on kehittyä omaleimaisena kokonaisuutena yhdeksi maailman kärkiyliopistoista.
Perustutkinto-opiskelijoita uudessa yliopistossa on n. 17 000 ja henkilöstöä 4 300, joista professoreita n. 300. Viime vuoden yhteenlaskettu vuosibudjetti oli n. 367milj. €. Tutkintoja Aalto-yliopistoissa suoritettiin n. 1800, joista tohtoreita oli 180. Alumneja on yhteensä 75 000. Kolmen yliopiston yhdistäminen antaa uusia mahdollisuuksia monialaiseen vahvaan opetukseen ja tutkimukseen.





 

YHTEYSTIEDOT

NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

LISÄTIETOA

NCC Property Development Oy
Yksikön johtaja
Hannu Havanka
Puh. 050 375 2646

 

010-puhelujen hinnat

Lankapuhelinliittymästä:
8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min (sis. alv 22%)

Matkapuhelimesta:
8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min (sis. alv 22%)

 

Kerro kaverille
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "NCC rakentaa Aalto-yliopistolle Otaniemeen."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun