”Liiketilat brändin mukaan”, Kauppakeskus Goodman, Hämeenlinna

Kun Click Shoes löysi brändinsä mukaiset tilat Goodmanista, kolme asiaa nousi ylitse muiden: sijainti, sijainti ja sijainti.

Kenkäkaupassa käy kuhina, sillä uutta mallistoa tulee sisään jopa useamman kerran viikossa. Uutuuksia esille asettava myyjä Mira Kangas on tyytyväinen.

”Hyvin on päästy liikkeelle, kun otetaan huomioon tämän hetken taloudellinen tilanne. Ihmisiä on käynyt alusta asti kenkäostoksilla tasaisena virtana.”

Kiinnostava & vetovoimainen

Toimitusjohtaja Tommi Lehtisen mukaan Click Shoes innostui kauppakeskushankkeen uskottavuudesta, järkevästä vuokrahintatasosta sekä oman liikkeen keskeisestä sijainnista muihin mielenkiintoisiin liikkeisiin nähden.

”Se, että saman katon alta löytyy muitakin uskottavia vaatemuodin myyjiä, tekee meidän näkökulmastamme kohteesta mielenkiintoisen. Hämeenlinna sinänsä on tuttu markkina-alue, koska olemme toimineet kaupungin keskustassa aiemminkin.”

Lehtinen arvostaa Goodmanin inhimillistä, mutta riittävää kokoluokkaa, joka tekee siitä helposti hahmotettavan ja kerralla haltuun otettavan. Kokonaisuus on puoleensa vetävä sekä markkina-alueellaan johtava kauppakeskus.

Tilat tuovat uskottavuutta

Click Shoesin parinsadan neliöt tilat ovat Lehtisen mukaan optimaaliset ja yrityksen brändin mukaiset.

”Tarjontamme on runsas kattaen paljon erilaisia kenkämalleja ja nopeasti vaihtuvia mallistoja. Pitkänmallinen myymälätila istuu tarpeisiimme ja konseptiimme helppona ja selkeänä kokonaisuutena.”

Toimitusjohtajaa hymyilyttää, sillä myynti on jopa ylittänyt odotukset ja saatu palaute poikkeuksetta kiittävää.

"Modernit liiketilat tuovat uskottavuutta, samoin kauppakeskuksen sijainti ja helppo saavutettavuus. Kun myydään uutta sesonkia ja uutta mallistoa, tiloilla on väliä. Kiitettävää on sekin, että NCC:n kanssa kaikki on sujunut koko ajan sulavan moitteettomasti."

Asiakkaiden näkökulmasta Goodman on loistava vaihtoehto, koska täältä löytyy kaikki tarvittava. Tänne on helppo tulla kaikista suunnista ja liikkuminen kauppakeskuksessa on vaivatonta.
Mira Kangas