”Paluu paraatipaikalle”, Kauppakeskus Goodman, Hämeenlinna

Anttila teki Goodmanissa sen, mitä Hämeenlinnassa oli jo odotettu: komean paluun kaupunkiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Upouusi tavaratalo löytyy nyt paraatipaikalta.

”Meillä on Hämeenlinnassa pitkät perinteet, joten oli luontevaa lähteä mukaan uuteen kauppakeskukseen. Entiset tilamme eivät enää vastanneet tavaratalon tarpeita, joten Goodman tuli sopivaan saumaan”, kauppapaikkapäällikkö Sami Lindholm sanoo.

”Kiinnostuimme moottoritien päälle rakennettavasta kannesta ensimmäisten joukossa. Konseptimme mukaisesti hakeudumme keskeisiin kauppakeskuksiin ja kaupunkien keskustoihin. Hämeenlinnassa molemmat toteutuivat samassa paketissa.”

Jotain ihan uutta

Tavaratalonjohtaja Tarja Vainio tuli mukaan hankkeeseen kesällä 2014, kun talo oli jo pystyssä ja suunnitelmat pitkällä. Vainiolla on vuosien Anttila-ura eri paikkakunnilta, mutta Hämeenlinnassa oli nyt tarjolla jotain erityistä.

”On suuri kunnia päästä avaamaan tavarataloa. Se on huikea seikkailu, kun kaikki on uutta: tilat, tavarat, toimintaympäristö ja ihmiset sekä itselleni tässä tapauksessa myös kaupunki. Ensikosketuksen taloon sain NCC:n projektipäällikkö Sirpa Lamminluodon kautta, jonka kanssa yhteistyö oli aktiivista ja jouhevaa. Kaikki sujui hyvin, vaikka aikataulu oli tiukka.”

”Suomen yleiseen taloudelliseen tilanteeseen nähden toiminta on käynnistynyt hienosti. Meillä on vielä paljon saavutettavissa. Hämeenlinnassa on ollut selkeä tilaus kauppakeskukselle ja se on myös pistänyt ihmiset liikkeelle. Meidät on otettu niin lämpimästi vastaan, että sitä on vaikea uskoakaan.”

Tilaa & tunnelmaa

Vainio pitää erityisesti Goodmanin inhimillisestä mittakaavasta. ”Täällä on kaikki, mitä tarvitaan ja mukavaa pikkukaupungin tunnelmaa.”

”Sanotaan, että kilpailijat on parempi pitää lähellä kuin kaukana. Uskon, että Goodmanissa eri liikkeiden valikoimat tukevat ja täydentävät toisiaan. Yhteistyö yritysten kesken on tärkeää. Vaikka täällä on paljon toimijoita, edustamme lopulta yhtä Goodmania.”

Uudet, valoisat ja nykyaikaiset tilat vaikuttavat niin asiakkaiden viihtyvyyteen kuin myönteisen työympäristön luomiseen. ”Goodmanissa on helppo olla ja hyvä toimia”, Vainio summaa.

Kauppakeskuksen sijainti on ylivertainen. Saimme tavaratalolle toivomamme pohjoispäädyn kahdessa kerroksessa riittävin neliöin. Lopputulos on odotusten mukainen eli juuri sellainen kuin NCC:n kanssa yhteistyössä alun perin suunniteltiin.
Sami Lindholm