Sulje
Hae sanalla:

NCC Green - kohti kestävämpää kehitystä

Ilmastonmuutoksen hidastaminen ja ympäristönsuojelu ovat NCC:lle tärkeitä asioita. Teemme jatkuvaa kehitystyötä uusien rakennusten energiankulutuksen vähentämiseksi.

NCC TähtiKodit ja NCC Business Parkit ja liiketilat suunnitellaan jatkossa niin, että ne ovat parasta A-energialuokkaa. A-luokan rakennukset ovat usein myös matalaenergiataloja (joskus myös passiivitaloja). NCC:n ensimmäiset A-energialuokan talot valmistuivat jo vuonna 2009.

NCC Green on NCC-konsernin ekologisempaan rakentamiseen tähtäävä kehitysohjelma. Teemme yhteistyötä tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa. Kehitämme energiatehokkaita ratkaisujen kaikille NCC:n toimialoille. Etsimme myös keinoja, joilla rakennusten asukkaat ja käyttäjät voivat kuluttaa entistä vähemmän energiaa.  Meillä on jo käytössä Asumisen koulu, jonka avulla NCC TähtiKotien asukkaat perehdytetään uuden talon tekniikkaan ja järkevään käyttöön. Ohjeiden ja vinkkien avulla jokainen asukas voi vähentää energiankulutustaan, ja talon elinkaari myös pitenee.

NCC Property Development on saanut ensimmäisenä Suomessa EU:n GreenBuilding Partner -statuksen ja käyttää toiminnassaan BREEAM-ympäristöluokitusta. NCC:n suunnittelutoimisto Optiplanilla on BREEAM-lisenssi, joka oikeuttaa luokituksen mukaisiin, kansainvälisten rakennuskohteiden ympäristöarviointeihin. Suomessa toimii vain neljä lisenssin omaavaa konsulttiyritystä.

 
 

Yhteystiedot

NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

Lisätietoa

Ritva NorrgrannRitva
Norrgrann
Viestintäjohtaja

Puh. 010 507 5432 

Sähköpostit ovat muotoa:
etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

010-puhelujen hinnat

Lankapuhelinliittymästä:
8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min (sis. alv 22%)

Matkapuhelimesta:
8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min (sis. alv 22%)

 
Kerro kaverille Jaa tämä sivu
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Ympäristö ja energia."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun