
Kaikki NCC Business Parkit tulevat jatkossa olemaan parasta A-energialuokkaa ja ne toteutetaan BREEAM-sertifioinnin vaatimusten mukaisesti. Myös kauppapaikoissa tavoitellaan parasta A-luokkaa.
Toimisto- ja liiketiloilla on suuri merkitys koko Suomen energiansäästön kannalta. Vuoden 2009 normaalista energiankulutustasosta kulutus puolittuu A-luokkaan siirryttäessä. Energiankulutuksen vähenemisestä seuraa tietysti hyvän teon ja siitä seuraavan hyvän maineen lisäksi myös selvää käyttökustannusten säästöä. Monille toimijoille myös ympäristösertifiointi on jo yhteistyön vaatimus, jonka me NCC:ssä osaamme täyttää hyvin.
Rakennuksia arvioidaan ympäristöluokittelujärjestelmien avulla. NCC on valinnut käyttöönsä BREEAM-järjestelmän, joka on maailmanlaajuisesti käytetyin järjestelmä ja se soveltuu kaikkien rakennustyyppien arviointiin. BREEAM ympäristöluokituksessa on 5 eri tasoa; Pass, Good, Very Good, Excellent ja Outstanding. Järjestelmän vaatimustasoa kuvaa se, että Outstanding tasolla ei ole vielä yhtään rakennusta. NCC tähtää luokkiin Excellent ja Very Good.
Suomen ensimmäinen A-energialuokan toimistorakennus on NCC:n kehittämä ja rakentama Plaza Business Parkin Pilke-rakennus Vantaan Aviapoliksessa ja tämän kohteen BREEAM-taso on Very Good. NCC tulee toteuttamaan myös Suomen ensimmäisen BREEAM Excellent tason toimistokohteen, Aitio Business Parkin, Helsingin Ruskeasuolle.
NCC Property Development Oy on saanut ensimmäisenä yrityksenä Suomessa Green Building Corporate-statuksen. Green Building –tavoitteiden mukaisesti uudisrakennusten energiankulutusta vähennetään 25 %:lla. Ohjelman mukaisesti rakennusten toteutunutta energiankulutusta seurataan ja sitä pyritään aktiivisesti vähentämään.


NCC on myös toteuttanut Suomen ensimmäisen Green Building -hankkeen. EU:n myöntämän statuksen sai Kodinkeskus Sveitsin Portaali Hyvinkäällä kesällä 2009. Kodinkeskuksessa laskennallinen ja toteutunut energiankulutus alitettiin 44 prosentilla.
Toimitilahankkeissamme on käytetty jo vuosia työkaluna kehittämäämme Ekokonseptia. Se on yhteistyömalli, jonka tuloksena on elinkaariedullinen ja pitkään kestävä rakennus järkevin investoinnein. Ekologisuus on osa laskelmia.
NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
Pertti Karlsson
Projektijohtaja
Puh.
050 505 4758
Sähköpostit ovat muotoa:
etunimi.sukunimi@ncc.fi
Lankapuhelinliittymästä:
8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (sis. alv 23%)
Matkapuhelimesta:
8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (sis. alv 23%)