
Energiankulutus on asumisen suurin ilmastohaaste, erityisesti täällä kylmässä Pohjolassa. Meillä on kuitenkin kaikki mahdollisuudet pienentää kulutusta. NCC:n ensimmäiset A-energialuokan kerrostalot ovat valmistuneet jo vuonna 2009.
Suunnittelemme uusimmat NCC Tähtikoti –kerrostalot parhaaseen A-energialuokkaan. Valitsemme ja kehitämme ratkaisuja, joiden myötä energiaa kuluu mahdollisimman vähän. Uusissa kodeissa energiaa säästetäänkin monin eri tavoin.
Arkkitehtisuunnittelussa pohditaan rakennuksen muotoa ja ikkuna-aukotuksia huolellisesti, sillä oikea suunnittelu säästää lämmityskuluja huomattavasti. Ikkunavalinnoilla varmistetaan, että lämpöhukka on mahdollisimman pieni. Teemme rakennuksista myös niin tiiviitä, ettei lämpöhävikkiä pääse muodostumaan.
Uudet NCC Tähtikodit liitetään kaukolämpöverkkoon. Sähköntuotantolaitoksien ylimääräinen lauhdelämpö käytetään kaukolämpöverkossa, ja siksi se katsotaan hyvin ympäristöystävälliseksi vaihtoehdoksi. NCC liittää uusimmat taloyhtiöt vihreään sähköön, yhtiön hallitus päättää sitten myöhemmin sähkönhankintakanavan. Myös NCC:n työmailla käytetään vihreää sähköä aina, kun se on mahdollista.
Asennamme uusiin kerrostaloihin talotekniikan automaatiojärjestelmän, joka liitetään etävalvontaan. Näin voidaan säätää esimerkiksi lämmitysjärjestelmä aina oikeaksi vuodenaikojen vaihtuessa. Ja samalla säästää energiaa. NCC hoitaa etävalvontapalvelun uudelle NCC Tähtikoti -taloyhtiölle kauppahintaan kuuluvana palveluna kahden vuoden ajan. Etävalvonnan kulutustietojen perusteella kiinteistölle tehdään päivitetty energiatodistus 1–2 vuotta talon valmistumisen jälkeen.
Pienistä teoista syntyy suuri säästö. Tarjoamme kaikille asiakkaillemme neuvontapalvelun ”Asumisen koulun”, jossa asukkaat perehdytetään mm. uuden kodin energiansäästömahdollisuuksiin. Kun uutta asuntoa käytetään ja huolletaan oikein, vältytään myös turhilta korjauksilta. Ympäristöystävälliset hanat kuluttavat vettä säästeliäästi, eikä käyttäjä edes huomaa eroa vanhaan. NCC:n rakentamissa asunnoissa on kodinkoneet, jotka ovat vähintään energialuokkaa A.
NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
Antti
Pirhonen
Kehityspäällikkö
Puh. 010 507 5390
Sähköpostit ovat muotoa:
etunimi.sukunimi@ncc.fi
Lankapuhelinliittymästä:
8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (sis. alv 23%)
Matkapuhelimesta:
8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (sis. alv 23%)