Painokelpoiset kuvat
Biltema, Riihimäki.jpg
(2,83 megatavua)
Ilmakuva: Biltema, Riihimäki.jpg
(4,55 megatavua)

NCC rakentaa Bilteman 13. myymälän Riihimäen Merkoksen alueelle. Bilteman lisäksi kauppapuistoon tulee 2-5 muuta kaupan toimijaa.
12.1.2012
Ruotsalainen tavarataloketju Biltema laajentaa toimintaansa NCC:n kehittämään liikekiinteistöön Riihimäen Merkoksen alueelle. Uusi myymälä on ketjun 13. liike Suomessa. Pinta-alaa siihen tulee noin 3.500 neliömetriä. Rakentaminen alkaa keväällä 2012 ja avajaisia vietetään keväällä 2013.
NCC:n Riihimäen Kauppapuistossa on vuokrattavaa liiketilaa yhteensä 10.000 neliömetriä. Bilteman lisäksi keskukseen tulee 2-5 muuta kaupan toimijaa.
– Bilteman myymälä rakennetaan ensimmäisenä ja muut liikkeet vaiheittain sen jatkeeksi. Biltema on ankkurina vetovoimainen ja vahvistaa entisestään Merkoksen kaupallista aluetta. Tästä on hyvä jatkaa neuvotteluja muiden kaupan toimijoiden kanssa alueelle sijoittumisessa, kertoo hankkeen projektipäällikkö Mikko Lempinen NCC Property Developmentista.
NCC on toteuttanut Biltemalle tavaratalot myös Jyväskylään, Raisioon, Lappeenrantaan, Kuopioon ja Lahteen.
Bilteman uusi myymälä sijoittuu kasvavalle Merkoksen kauppa-alueelle, valtitie 3:n välittömään läheisyyteen.
– Riihimäen seutu on merkittävä markkina-alue, jossa Biltemalle on kovasti kysyntää. NCC on erinomainen kumppani kauppapaikkojen toteutuksessa, toteaa maajohtaja Tommy Dolivo Biltema Suomi Oy:stä.
Bilteman tuotevalikoimaan kuuluu mm. työkaluja, rakennustarvikkeita, autotarvikkeita, polkupyöriä sekä vapaa-ajan tavaroita. Muut ketjun tavaratalot sijaitsevat Espoossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kaarinassa, Kempeleessä, Kokkolassa, Tampereella, Lappeenrannassa, Raisiossa ja Kuopiossa.
NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
NCC Property Development Oy
Yksikön johtaja
Jukka Manninen
Puh. 010 507 5294
Painokelpoiset kuvat
Lankapuhelinliittymästä:
8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (sis. alv 23%)
Matkapuhelimesta:
8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (sis. alv 23%)