Sulje
Hae sanalla:

Albergan kolmas vaihe käynnistyy Espoossa

NCC aloittaa Alberga Business Parkin kolmannen, C-talon rakennustyöt Espoon Leppävaarassa. Talossa on vuokrattavaa toimistotilaa n. 5500 m2 ja se valmistuu kesäkuussa 2013. Kokonaisuudessaan Alberga Business Parkin viiteen toimitaloon valmistuu vuokrattavia toimitiloja 30.000 m2.

14.5.2012

Alberga Business Parkin ensimmäinen talo valmistui joulukuussa 2011 ja on täyteen vuokrattu. Toisen talon rakennustyöt ovat käynnissä ja sen arvioitu valmistuminen on lokakuussa 2012. Vuokrausaste B-talossa on tällä hetkellä n. 65 %.

Alberga Business Park, Espoo
 

- Alberga Business Park kiinnostaa asiakkaita monestakin syystä. Hyvä sijainti Leppävaaran aseman, Kehä ykkösen ja Sellon palveluiden äärellä, panostukset sisustussuunnitteluun sekä joustavuus niin, että esimerkiksi avoimissa aulatiloissa voi tehdä töitä, pitää palavereita tai tavata asiakkaita, NCC Property Developmentin yksikön johtaja Kimmo Alaharju kertoo.

Alberga Business Park on ollut osana Aalto-yliopiston kanssa toteutettua Work+Life –tutkimushanketta. Alberga vastaa myös ympäristötietoisen asiakkaan vaatimuksiin, sillä se on suunniteltu täyttämään BREEAM-ympäristöluokitusjärjestelmän Very Good -tason ja kuuluu energiankulutukseltaan A-energialuokkaan.

Alberga Business Park valittiin NCC:n arkkitehtuurikilpailussa vuosien 2008-2011 aikana valmistuneista toimitilakohteista parhaimmaksi. Suunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Brunow & Maunula ja sisustussuunnittelusta dSign Vertti Kivi.



Yhteystiedot

NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

Lisätietoja

Kimmo Alaharju, NCC Property Development OyNCC Property Development Oy
Yksikön johtaja
Kimmo Alaharju
Puh. 040 510 6890

 

010-puhelujen hinnat

Lankapuhelinliittymästä:
8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (sis. alv 23%)

Matkapuhelimesta:
8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (sis. alv 23%)

 
Kerro kaverille
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Albergan kolmas vaihe käynnistyy Espoossa."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun