
Harri Savolainen on nimitetty NCC Rakennus Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.2.2012 alkaen. Hän kuuluu konsernijohtoon ja raportoi konsernijohtaja Peter Wågströmille. NCC Rakennuksen nykyinen toimitusjohtaja, vuorineuvos Timo U. Korhonen jää eläkkeelle täyttäessään 60 vuotta.
28.11.2011
Diplomi-insinööri Harri Savolainen (40) on toiminut NCC:llä vuodesta 2001 alkaen useammissa johtotehtävissä. Viimeksi hän on vastannut pääkaupunkiseudun asuntorakentamisesta aluejohtajan nimikkeellä.
– Harri Savolainen on oikea henkilö Timo U. Korhosen seuraajaksi. Hänellä on kokemusta linjajohtamisesta, hän on kunnianhimoinen ja sitoutunut ja hänellä on kykyä kehittää Suomen liiketoimintaa edelleen, NCC:n konsernijohtaja Peter Wågström toteaa.

– Harri Savolainen tuntee rakennusprosessin käytännön töistä sopimustekniikoihin ja hän on arvostettu ja innostava hahmo niin oman henkilöstön kuin asiakkaidenkin parissa, toimitusjohtaja Timo U. Korhonen kuvailee seuraajaansa.
Timo U. Korhonen jää eläkkeelle vuonna 2012 täyttäessään 60 vuotta.
– Timo U. Korhonen on johtanut yritystä toimitusjohtajana yhdentoista vuoden ajan ja on tänä aikana nostanut NCC:n vahvaksi toimijaksi niin asuntojen, julkisten rakennusten kuin toimitilojenkin rakentajana, konsernijohtaja Peter Wågström toteaa.
NCC Rakennus Oy
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
NCC Rakennus Oy
Timo U. Korhonen
Puh. 050 67 380
Harri Savolainen
Puh. 050 361 7109
Lankapuhelinliittymästä:
8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (sis. alv 23%)
Matkapuhelimesta:
8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (sis. alv 23%)