
NCC jatkaa Espoon Leppävaaran aluekeskuksen rakentamista käynnistämällä uuden Business Parkin ensimmäisen vaiheen, Alberga A:n. Kaikkiaan on suunnitteilla rakentaa viisi toimitaloa ja pysäköintitalo, yhteensä n. 34.000 kerrosneliömetriä. Talojen energian kulutukseen ja muihin ympäristövaikutuksiin on kiinnitetty erityistä huomiota.
8.4.2010
NCC Property Development on ensimmäisenä Suomessa saanut EU:n GreenBuilding Partner -statuksen, ja toiminnassaan se käyttää kansainvälistä BREEAM-ympäristöluokitusta. Aiemmin syksyllä käynnistetty Airport Plaza Business Parkin kolmosvaihe oli ensimmäinen A-energialuokan vaatimukset täyttävä kaupallinen kohde Suomessa, nyt käynnistyvä hanke täyttää samat vaatimukset. Leppävaara on myös liikenteellisesti ihanteellinen; YTV:n mukaan joukkoliikenteen käyttäjiä sen kaupunkirata-asemalla on arkipäivisin n. 10 000 - 15 000.
NCC:llä merkittävä rooli Leppävaaran kehittämisessä
NCC Property Developmentilla on ollut merkittävä vaikutus Leppävaaran kehittymisessä merkittäväksi aluekeskukseksi. Ensimmäiset aloitteet kauppakeskus Sellon rakentamisesta tehtiin lähes 20 vuotta sitten, minkä jälkeen NCC on ollut keskeisesti mukana koko alueen kehittämisessä ja rakentamisessa. Leppävaaran uusi Business Park nousee ns. Nesteen tontille aivan kehä I:n ja Sellon tuntumaan. Hankkeen kehitystyötä on tehty noin kaksi vuotta. Ensimmäinen talo valmistuu vuoden 2011 loppuun mennessä ja seuraavat vaiheet käynnistyvät kysynnän mukaan.
- Alberga A on NCC:n kolmas toimistoaloitus tänä vuonna. Alberga Business Park on herättänyt mielenkiintoa käyttäjämarkkinassa ja uskomme sen olevan loistava toimistosijainti pitkällä tähtäimellä, projektikehitysjohtaja Tapio Rantanen toteaa.
ÅF uskoo kestävään rakentamiseen
Ensimmäisen vaiheen ankkuriyritykseksi on noussut ÅF, joka vuokraa ensimmäisen talon tiloista vajaa puolet. ÅF on Pohjoismaiden johtava tekniikan alan konsulttiyritys, joka tarjoaa laajan valikoiman konsultointi-, suunnittelu- ja projektinhoitopalveluja eri teollisuuden toimialoille. Yrityksen palveluksessa on 4500 konsulttia, joista Suomessa työskentelee noin 200.
ÅF on toiminut yli 20 vuotta samoissa tiloissa, joten toimitusjohtaja Sami Kangaharjun mukaan kyseessä on iso muutos ja samalla tilaisuus uudistaa paljon muutakin kuin osoitetta ja yrityskuvaa.
- Sijainti Leppävaarassa on erinomainen henkilöstön ja asiakkaiden kannalta. Yksi esimerkki meille ajankohtaisista teemoista on oman toimintamme hiilijalanjälki, jonka haluamme puolittaa viidessä vuodessa. Tavoitteen saavuttamisessa siirtyminen 80-luvun talotekniikasta uuteen energiatehokkaaseen rakennukseen on tärkeä askel, Kangasharju jatkaa.
NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
NCC Property
Development Oy
Yksikön johtaja
Hannu Havanka
Puh. 050 375 2646
Lankapuhelinliittymästä:
8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min (sis. alv 22%)
Matkapuhelimesta:
8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min (sis. alv 22%)