
NCC on kehittänyt Kuopion Leväsentielle kahdesta rakennuksesta koostuvan kauppapuiston, jonka veturiksi tulee ruotsalainen tavarataloketju Biltema.
20.8.2010
– Leväsen kauppapuistoon tulee oma rakennus Biltemalle. Toinen samankokoinen rakennus valmistuu muiden erikoiskaupan toimijoiden käyttöön. Valmistuessaan Leväsen kauppapuistossa on liiketilat 2-6 kaupan toimijalle. Bilteman myötä kauppapuiston ja koko Leväsentien vetovoima vahvistuu. Alueesta muodostuu yksi Kuopion tärkeimmistä kaupan keskuksista, kertoo hankkeen projektipäällikkö Jari Harapainen.
Bilteman Kuopion myymälä on ketjun kymmenes Suomessa. Tavoitteena on avata liiketilat toukokuussa 2011. Pinta-alaa Leväsentien myymälään tulee noin 4.000 neliömetriä. NCC on toteuttanut Bilteman tavaratalot myös Jyväskylään, Raisioon ja Lappeenrantaan.
Biltema on monipuolinen tavaratalo
Biltema on jo jonkin aikaa etsinyt laajentumismahdollisuutta Kuopion seudulle.
- Kuopion alueella on runsaasti kysyntää Biltemalle, ja olemme iloisia, että voimme pian palvella asiakkaitamme myös Kuopion tavaratalossa, kertoo maajohtaja Tommy Dolivo Biltema Suomi Oy:stä.
Bilteman tuotevalikoimaan kuuluu mm. työkaluja, rakennustarvikkeita, autotarvikkeita, polkupyöriä, sekä vapa-ajan tavaroita. Muut ketjun tavaratalot ovat Espoossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kaarinassa, Kempeleessä, Kokkolassa, Tampereella, Lappeenrannassa ja Raisiossa. Ketjun kasvu jatkuu, sillä tavoitteena on avata tänä vuonna yhteensä kymmenen uutta myymälää Pohjoismaissa.
NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
NCC Property
Development Oy
Yksikön johtaja
Jukka Manninen
Puh. 010 507 5294
Lankapuhelinliittymästä:
8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (sis. alv 23%)
Matkapuhelimesta:
8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (sis. alv 23%)