Sulje
Hae sanalla:

Tampereelle rakennetaan kansi ja keskusareena

Tampereen keskustaan, ratapihan päälle on suunniteltu Suomen oloissa ainutlaatuinen kokonaisuus. Hanke luo uusia työpaikkoja, yritystoimintaa, julkista kaupunkitilaa.

20.4.2010

Tampereen kansi ja Keskusareena yhdistävät radan jakamat kaupunginosat ja tuovat Tampereen keskustaa monipuolisesti elävöittävää toimintaa ympäri vuorokauden. Kansi muodostuu monitoimihallista, toimistotiloista, asuinrakennuksista ja kaupunginosia yhdistävistä kevyenliikenteen alueista. Liikenne perustuu ympäristöystävällisesti julkiseen liikenteeseen eli junien ja linja-autojen käyttöön.  
 
Hankkeesta laaditut selvitykset osoittavat, että Tampereen keskustaan, ratapihan päälle voidaan toteuttaa Suomen oloissa ainutlaatuinen kokonaisuus,  jossa yhdistyvät yli 10 000 katsojan monitoimiareena, toimisto- ja liiketiloja, asuntoja ja hotelli. Alueen kaavoitus käynnistyy huhtikuun aikana.
 
Deloitte Oy on tehnyt arvion taloudellisista ja laadullisista vaikutuksista. Hankkeella on merkittävä vaikutus seudun taloudelliseen kehitykseen mahdollistaen investointien lisääntymisen sekä uuden yritystoiminnan ja työpaikkojen syntymisen alueelle. 
 
Arvioinnin mukaan rakentamisen huippuvuosi 2012 työllistäisi runsaat 600 henkeä ja vuosien 2011-2018 aikana keskimäärin 360 henkilöä vuodessa.  Monitoimihalli ympäristöineen loisi alueelle lähes 2300 uutta työpaikkaa. Näistä suurin osa eli 1500 syntyisi alueelle valmistuviin toimistotiloihin. Muut työpaikat syntyvät Keskusareenalle, hotelleihin, ravintoloihin ja liiketoiminnan palveluihin.
 
Hankkeen verovaikutukset ovat merkittävät; rakennusaikana, vuoteen 2018 mennessä noin 600 miljoonaa euroa. Sen jälkeen verovaikutukset syntyvät uusista työpaikoista ja kiinteistöverosta. Arvioinnin mukaan uutta kunnallisveroa kertyisi Tampereelle 7,5 miljoonaa euroa vuosittain ja kiinteistöveroa runsaat 700 000 vuodessa.
 
Tampereen kaupunginvaltuustolle esitetään vielä tänä keväänä periaatepäätöksen tekemistä Tampereen Kansi ja Keskusareena -hankkeen toteuttamisesta. Kaupungin osuus kustannuksista olisi  noin 19 miljoonaa euroa, joka kohdistetaan julkisen kaupunkitilan toteuttamiseen. Uudelta Keskusareenalta ostettaisiin palveluita 15 vuoden ajan samalla summalla kuin kaupungin kustannukset Hakametsän jäähallista ovat nykyisin. Hakametsän käyttötarkoituksen muutoksesta ja toiminnan kehittämisestä arvioidaan kaupungille syntyvän suunnilleen nykyisten kustannusten verran säästöjä. Samassa yhteydessä tullaan esittämään, että Hakametsän 1. hallin rakennuksesta kehitetään monipuolinen sisäurheilukeskus. Harjoitushallien käyttö jatkuu nykyisellään.
 
Tampereen Kantta ja Keskusareenaa ovat jatkokehittäneet vuoden ajan Keskusareena, NCC ja kaupunki. Selvitystyössä ovat olleet mukana myös VR, Liikennevirasto sekä useat alueella toimivat yritykset. Hankekehityksestä vastaavat NCC-yhtiöt. Alueelle on suunniteltu myös asuinrakentamista. Jatkossa hankkeesta järjestetään yleisötilaisuuksia.

YHTEYSTIEDOT

NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

LISÄTIETOA

NCC Property
Development Oy
Yksikön johtaja
Tero Estovirta
Puh. 050 593 6194

 

Lue lisää:
tampereenkeskusareena.fi

 

010-puhelujen hinnat

Lankapuhelinliittymästä:
8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min (sis. alv 22%)

Matkapuhelimesta:
8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min (sis. alv 22%)

 

Kerro kaverille
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Tampereen Kansi ja Keskusareena -hanke."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun