
Suomen NCC:n asuntorakentaminen romahti, kiinteistökehitys teki kelpo tuloksen.
12.2.2009
NCC Rakennuksen volyymi edellisvuoden tasolla
NCC Rakennus –konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 810 milj. euroa, nousten 6,8 milj. euroa edellisestä vuodesta. Omaperusteisen asuntotuotannon osuus putosi edellisvuoden 284 milj. eurosta 218 milj. euroon. Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 2,1 milj. euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 44,2 milj. euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 5,3 % (32,6 %). Vastaavasti oman pääoman tuotto oli 1,2 % (31,2 %). NCC Rakennus –konsernin tulouttamaton tilauskanta oli vuoden lopussa 477 milj. euroa, 203 milj. vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kotimaan tilauskannasta 53 % on pääkaupunkiseudulla.
Vuoden 2008 lopussa NCC:llä oli rakenteilla 785 asuntoa eri puolilla Suomea. Myymättä oli 295 valmista asuntoa Suomessa ja 133 Baltiassa. Kysynnän hiljennyttyä lykättiin suunnitellut asuntoaloitukset myöhäisempään ajankohtaan. Vuoden 2009 aloitukset perustuvat pitkälti ns. asuntopartnering-hankkeisiin. NCC on allekirjoittanut n. 1200 asunnon rakentamisesta omistamilleen tonteille, mutta rahoitus on järjestynyt vasta 200 asunnon käynnistämiselle. Pietarissa NCC:llä on tonttivarantoa n. 3900 asunnon rakentamiseksi, mutta tässä suhdannetilanteessa asuntorakentamista ei aloiteta. Baltiassa oli vuoden lopussa rakenteilla 131 omaperusteista asuntoa.
Tilinpäätöksessä on tehty mm. suunnittelukustannuksista, myymättömistä asunnoista ja tonteista yhteensä lähes 12 miljoonan euron arvonalennukset.
Vuoden 2008 lopussa oli NCC Rakennus –konsernin palveluksessa 2.567 (2.691) henkeä. Asuntomyynnin pysähtymisestä ja tilauskannan vähenemisestä johtuen jouduttiin vuoden lopussa vähentämään henkilöstöä lomautuksin, irtisanomisin sekä eläke- ym. järjestelyin. Sen seurauksena vähenee henkilöstön määrä alkuvuodesta n. 20 prosentilla ja kevään kuluessa vähennystarpeen arvellaan edelleen jatkuvan.
Vuoden 2009 alussa muutettiin NCC Rakennus Oy:n organisaatiota niin, että asuntojen rakennuttaminen ja rakentaminen eriytettiin toisistaan. Lisäksi Uusimaa ja Häme-tulosyksiköt sulautettiin muihin yksiköihin.
NCC Property Development teki hyvän tuloksen
NCC Property Development Oy teki puolestaan 24,1 milj. euron tuloksen ennen veroja 110 milj. euron liikevaihdolla. Hyvän tuloksen takana on useiden vuosien kiinteistökehitystyö sekä kiinteistökaupat.
Vuoden 2008 aikana tehtiin kiinteistökauppoja 108 miljoonan euron arvosta. Falcon Business Park Tinnu Espoosta myytiin Aberdeenille. UBS investoi n. 80 milj. euroa Tampereen Tulli Business Parkin kolmeen ensimmäiseen vaiheeseen ja teki neljännestä vaiheesta esisopimuksen. Vuoden lopussa myytiin Pohjolan kiinteistörahastolle Airport Plaza Largo Vantaalta ja Tampereen Lielahden kauppapuisto Ilmariselle.
Kehitystyön painopisteet
Vuoden 2008 aikana panostettiin rakentamisen ympäristövaikutusten ja energian kulutuksen vähentämiseen. Green NCC –ohjelmaan sisältyy asunto-, toimitila-, kauppapaikka- ja korjausrakentamista koskevat osiot. Puolitoista vuotta kestänyt asiakkuusohjelma saatiin päätökseen ja siitä saadut opit otetaan yksiköissä käyttöön. Koko konsernia koski hankintojen ja kansainvälisten ostojen sekä vakioitujen ratkaisujen kehittäminen.
NCC Suomi rakentaminen ja kiinteistökehitys 2008 (2007)
Liikevaihto 821 milj. euroa (830 Me)
Liikevoitto 37,7 milj. euroa (69,7 Me)
Liikevoittoprosentti 4,6 (8,4)
Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja: 26,2 milj. euroa (64,3 Me)
NCC Rakennus -konserni 2008 (2007)
Liikevaihto: 810 milj. euroa (803 Me)
Liikevoitto: 10,6 milj. euroa (46,9 Me)
Liikevoittoprosentti: 1,3 % (5,8 %)
Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja: 2,1 milj. euroa (44,2 Me)
Tulouttamaton tilauskanta: 477milj. euroa (680 Me)
Sijoitetun pääoman tuotto 5,3 % (32,6 %)
Oman pääoman tuotto 1,2 % (31,2 %)
Valmistuneet asunnot: 1973 (2290)
Valmistuneet omaperusteiset asunnot: 1015 (1182)
Aloitetut asunnot 1253 (2299)
Aloitetut omaperusteiset asunnot 501 (1.423)
Myydyt asunnot 856 (1321)
Myymättömät valmiit asunnot 428 (265)
NCC Rakennus Oy –konserniin kuuluvat NCC Rakennus Oy, Optiplan Oy sekä Pietarin ja Baltian tytäryhtiöt.
NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 105
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
Talousjohtaja
Jukka Lahtinen
NCC Rakennus Oy
Puh. 050 67 350
Toimitusjohtaja
Jorma Ahokas
NCC Property Development Oy
Puh. 050 67 390