Sulje
Hae sanalla:

NCC tarttuu vesihuoltoverkoistoihin

Infrarakentamiseen erikoistunut NCC Roads tehostaa Suomessa liiketoimintaansa vesihuoltoverkoston saneerauksissa.

16.6.2009

Suomen vesihuoltoverkoston korjaustarpeet ovat lähitulevaisuudessa valtavia. NCC Roads tiedostaa tämän ja tehostaa liiketoimintaansa vesihuoltoverkoston saneerauksissa. Yhtiö tekee myös vesiteknisiä erikoistöitä kuten meriviemäreiden asennuksia ja muita asennuksia vesistöön.

Vesihuoltoverkoston saneerauksiin ja vesiteknisiin erikoisasennuksiin keskittyvä liiketoiminta aloitti toimintansa kesäkuun alussa. Sen käynnistämisestä ja kehittämisestä vastaa tuotepäällikkö Ari Vaarala, joka viimeksi työskenteli vesihuoltosaneerauksien liiketoimintopäällikkönä KWH Pipe Oy:ssä. Vaaralan vetämä, kokonaispalvelua painottava liiketoiminta on osa rakennuspäällikkö Tomi Ylifrantin johtamaa maa- ja vesirakennusyksikköä. Uudessa liiketoiminnassa korostuu kokonaispalvelun merkitys.

- Vesihuoltosaneerauksissa saattaa pienessäkin työssä olla mukana useita urakoitsijoita. Tilaajilta saadun palautteen perusteella on iso etu, jos yhteistyökumppani voi tarjota saneeraustyön lisäksi ympäröivän infran kokonaisvaltaisen kunnostamisen, Ylifrantti sanoo.

Vesihuoltoverkostojen saneerauksen tarve Suomessa on kasvanut nopeasti eikä kokeneita ammattitaitoisia tekijöitä ole toistaiseksi liikaa tarjolla. Ammattitaitovaatimukset NCC Roadsin vesihuoltosaneeraustyömailla ovat korkeat, sillä menetelmät vaihtelevat kohteittain. Osa töistä tehdään kaivamalla, osa taas no-dig-tekniikalla.

- Meillä ei ole tarpeen rajata teknisiä ratkaisuja yksittäisen saneerausjärjestelmän ehdoilla vaan kaikki tavat, tuotteet ja järjestelmät ovat käytettävissämme, Ari Vaarala toteaa.

NCC-konsernin pohjoismaisissa organisaatioissa on runsaasti kokemusta vastaavantyyppisistä töistä.

 

YHTEYSTIEDOT

NCC-yhtiöt
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

LISÄTIETOA

Tuotepäällikkö
Ari Vaarala
NCC Roads Oy
Puh. 0400 377 370

 

010-puhelujen hinnat

Lankapuhelinliittymästä:
8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min (sis. alv 22%)

Matkapuhelimesta:
8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min (sis. alv 22%)

 

Kerro kaverille
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "NCC tarttuu rapistuviin vesihuoltoverkostoihin."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun