Sulje
Hae sanalla:

NCC ja Lemminkäinen myivät toimitalon Espoossa

IVG Institutional Funds GmbH:n hallinnoima rahasto on ostanut Espoon Leppävaarassa sijaitsevan Polaris Business Parkin toisen rakennuksen, Capellan. Kaupan kokonaisarvo on yli 20 miljoonaa euroa.

17.12.2009

Polaris Business Park Capella valmistui keväällä 2009. Sen vuokrattava pinta-ala on n. 6 000 m2 ja kauppaan sisältyy myös 152 parkkipaikkaa, joista suurin osa sijaitsee Polaris Business Parkiin kuuluvassa pysäköintitalossa. Polaris Business Parkin tiloista on vuokrattu n. 75 prosenttia. 
- Huolimatta vaikeasta markkinatilanteesta olemme onnistuneet vuokraamaan tiloja sopimuksen mukaisesti. Markkinassa on edelleenkin asiakkaita, jotka ovat kiinnostuneita uusista toimitiloista, toimitusjohtaja Jorma Ahokas NCC:ltä toteaa.

Polaris Business Parkin ovat kehittäneet ja sen myyjinä toimivat NCC Property Development Oy ja Lemminkäinen-konserniin kuuluva Oy Alfred A. Palmberg Ab. Rakentamisesta vastaa NCC:n ja Palmbergin muodostama työyhteenliittymä.

Turunväylän ja Kehä I:n risteyksessä sijaitseva Polaris Business Parkin rakentaminen aloitettiin vuoden 2007 alussa. Valmistuttuaan se koostuu viidestä toimistotalosta ja yhdestä pysäköintitalosta. Kokonaisuudessaan kohteen laajuus on 37 500 bruttoneliötä, ja autopaikkoja on noin 740. Kohteen suurimmat käyttäjät ovat AGA, Fenestra ja Olympus.

 
Polaris Business Park, Espoo
 

 

 




 

YHTEYSTIEDOT

NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

LISÄTIETOA

NCC Property Development Oy
Yksikön johtaja
Hannu Havanka
Puh. 050 375 2646

 

010-puhelujen hinnat

Lankapuhelinliittymästä:
8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min (sis. alv 22%)

Matkapuhelimesta:
8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min (sis. alv 22%)

 

Kerro kaverille
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "NCC ja Lemminkäinen myivät Capella toimitalon."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun