Sulje
Hae sanalla:

NCC:lle metroaseman suunnitteluvaraus

Espoon kaupunki on myöntänyt 31.8.2009 Citycon Oyj:lle ja NCC Property Development Oy:lle varauksen suunnitella Matinkylän metroaseman ja liityntäterminaalin maankäytön, osana kauppakeskus Ison Omenan kaupallista kokonaisuutta

8.9.2009

- Suunnittelun lähtökohtana on metroaseman ja lähiympäristön maankäytön toiminnallisuus. Matinkylän metroasemasta muodostuu tulevaisuudessa merkittävä joukkoliikennejärjestelmän nivel, jonka toimivuus on kaikilta osin varmistettava, toteaa Espoon kaupungin teknisen toimen johtaja Olavi Louko.

- Matinkylän metroaseman ja linja-autoliikenteen liityntäterminaalin tulo Ison Omenan viereen parantavat entisestään kauppakeskuksen vetovoimaa ja kilpailukykyä, Cityconin kiinteistökehitysjohtaja Jukka Posti arvioi. Citycon tulee uusien kaupallisten tilojen pitkäaikaiseksi omistajaksi ja operaattoriksi. Posti pitää nyt saatua suunnitteluvarausta erittäin merkittävänä, koska Citycon voi näin olla hankkeessa mukana alusta asti.
- Pääsemme kehittämään tiloja siten, että Iso Omena ja uudet liiketilat toimivat yhtenä kaupallisena kokonaisuutena, joka palvelee asiakkaita mahdollisimman hyvin, Posti sanoo.

Cityconin ja NCC:n tavoitteena on kehittää metrokeskus, jossa yhdistyvät erinomaiset kaupalliset palvelut sekä sujuvat yhteydet metron ja liityntäterminaalin kesken.  
- Kiinteistökehittäjän kannalta metrokeskus on erittäin mielenkiintoinen hanke. Suunnittelun kannalta tärkeää on eri osapuolten ja toimintojen yhdistäminen. Metrohanke tuo omat erityispiirteensä koko projektin läpivientiin ja jokaiseen keskukseen on keksittävä lisäksi aina jotain omaleimaista, toteaa NCC Property Development Oy:n yksikönjohtaja Jukka Manninen. NCC:llä on vahva kokemus vastaavanlaisen aluekeskuksen kehittämisestä ja toteuttamisesta mm. Kauppakeskus Sellossa.

Matinkylän Metrokeskukseen ja sen lähiympäristöön on tulossa nykyaikaisen metroaseman ja bussiterminaalin lisäksi mm. autopaikkoja liityntäpysäköintiä varten. Alueen jo olemassa oleva kaupallinen tarjonta monipuolistuu; uusille toimijoille tulee merkittävästi lisää liiketilaa. Lisäksi alueelle suunnitellaan asuntoja ja erilaisia viihtyvyyttä lisääviä ulkoalueita.

Matinkylän Metrokeskuksen suunnittelu ja myöhemmin toteuttaminen kytkeytyvät Espoon metron rakentamisen aikatauluun.

 

 

YHTEYSTIEDOT

NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

LISÄTIETOA

NCC Property
Development Oy

Yksikönjohtaja
Jukka Manninen
Puh. 050 520 1282

 

010-puhelujen hinnat

Lankapuhelinliittymästä:
8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min (sis. alv 22%)

Matkapuhelimesta:
8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min (sis. alv 22%)

 



Kerro kaverille
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "NCC:lle metroaseman suunnitteluvaraus Espoossa."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun